Ensimmäinen maanantai syysloman jälkeen. Juna saapui edellisenä iltana perille vasta puoli kahdeltatoista, ja aamulla soi herätyskello klo 7.00. Unet jäivät melko vähäisiksi. Ihmiset ja hälinä väsyttävät ja motivaatio on hukassa. Juuri nyt en jaksaisi yhtään mitään enkä yhtään ketään. Työnnän kuulokkeet korviin, laitan Siionin laulut soimaan ja sulkeudun omaan kuplaani. Tuttu sävel ja rauhallinen tunnelma rauhoittavat.

Lauantai-aamuna siivoamisen jälkeen pysähdyn keittiön pöytään syömään ruokaa. Laita soimaan virren 357, Saavu Jeesus suuri armon tuoja. ”Herra katso sammumaan käy usko. Sytytä taas armon aamurusko. Lamppuun suitsevaan, uutta tulta henkesi voi antaa.” Seurakunnan laulu soi voimallisena hiljaisessa kämpässä ja silmiin nousee kyyneleet. Laulu puhuttelee ja herättää miettimään omaa uskoa. Se kuitenkin kertoo myös, mistä heikko ja suitseva usko saa vahvistusta.

Uskovaisen kuoron keskellä laulaessa olen kokenut yhteenkuuluvuutta, rauhaa ja iloa.

Istun mökin olohuoneessa kahvikupin kanssa. Siionin laulut soivat ja minulla on ikävä. Ikävä niin, että sydämeen sattuu. Ikävä Suviseuroihin, ikävä kavereita. Hirveä ikävä. Voi, miten haluaisin istua nyt suviseurateltassa laulamassa. Tai laulaa kavereiden kanssa jossain. Tai istua nuotiolla ja jutella. Siionin laulut on ihania, mutta ne aiheuttaa aivan hirveen kaipauksen.

Joululaulu kaikuu kirkossa. Seison laulamassa kuoron keskellä ja olo on rauhallinen ja tyyni. Tässä on hyvä. Näiden ihmisten kanssa laulamisesta olen saanut valtavasti iloa koko syksyn. Välillä tieto siitä, että illalla on kuoro, on ollut ainut asia mikä on auttanut jaksamaan läpi pimeän ja väsyttävän maanantain. Vaikka fiilis olisi ollut huono kuoroon mennessä, ei kotiin ole kertaakaan tarvinnut lähteä mieli maassa. Olo on joka kerta ollut iloinen. Uskovaisen kuoron keskellä laulaessa olen kokenut yhteenkuuluvuutta, rauhaa ja iloa. On ollut ihana laulaa Siionin lauluja, virsiä ja muita lauluja muiden laulamisesta pitävien uskovaisten kanssa, ja tuntea se voima, joka kuoron laulussa kaikuu.

Laulut ovat muistuttaneet vaikeista asioista.

Vuosi sitten kotonani elettiin raskasta aikaa läheisen äkillisen ja odottamattoman kuoleman takia. Yksi asia tuolta ajalta on jäänyt erityisesti mieleen. Varsinkin ensimmäisinä päivinä ja viikkoina kotona soivat usein siioninlaulut ja virret. Erityisesti siioninlaulu 58 Nouse jo pilvi verinen, soi usein. Laulut toivat lohtua suruun ja toivoa siitä, että taivaassa tavataan vielä kerran, kun vain jaksetaan uskoa. ”Ei siellä enää muisteta että on oltu sodassa. Ei turmeluskaan ahdista, vaan kaik on tyyntä suloista.”

Ei Siionin lauluista aina tule hyvä olo. Minulla on ollut myös aikoja, jolloin usko on ollut heikoilla ja monenlaiset kysymykset ovat painaneet mieltä. Siionin laulut ovat muistuttaneet vaikeista asioista ja aiheuttaneet siksi ahdistusta. Silti usein tuolloinkin, kun laulujen ääreen on rauhoittunut ahdistuksesta huolimatta, ne ovat rauhoittaneet ja sanoista on saanut lohtua.

Siionin laulut ja virret heijastelevat hyvin uskovaisen elämää ja sitä, mitä usko minulle merkitsee. Sanat kertovat siitä, mitä on olla uskomassa ja herättelevät välillä ajattelemaan asioita syvemminkin. Ennen kaikkea niistä välittyy kuitenkin turva ja rauha, mitä usko parhaimmillaan tuo.

2020-01-17T12:49:59+02:0020. tammikuuta 2020|