Harri Vähäjylkkä

Jumalan terve!

Olet ollut paljon mielessäni viime aikoina. Suviseuroissa kun tapasimme, olisin halunnut jutella sinun kanssasi enemmän, mutta kun se sinun työvuorosi oli alkamassa. En tiedä, olisinko kuitenkaan saanut puhuttua asiaani siinä ihmispaljoudessa, mutta yhritän tehdä sen nyt näin viestillä. Minun elämääni on tullut asia tai asioita, jotka mietityttävät niin paljon, että ne tuntuvat välillä vievän kaiken energiani sekä päivällä että yhä enemmän myös yöllä. Ajattelin, että lapsena sain aina jutella vapaasti kaikesta sinun kanssasi ja olitte Helin kanssa läheisimmät kummini. Muistan, kuinka vuosia sitten rippijuhlissani muistutit minua, että voisin edelleen kuten aina ennenkin jakaa sinun kanssasi oman elämäni ilot ja surut. Muistan, että oikein toivoit, että juttelumme eivät katkeaisi, vaikka nyt olenkin rippikoulunuori ja lapsuus alkaa jäädä taakse. Ajattelin, että siksikin ja sinun luvallasi lähestyn sinua. En ole puhunut tästä asiasta suoraan kenellekään. Osa läheisimmistä ystävistäni tietää asiasta, mutta emme silti ole kovin paljoa asiasta puhuneet. Myöskään vanhemmille tai muille en ole asiasta puhunut.

Ajattelen, että ehkä osaat selittää minulle uswkon ja Raamatun kautta tätä asiaa, mutta haluaisin myös että kerrot miten sinä itse ymmärrät tämän asian. Kysymys, joka minua vaivaa ja on myös henkilökohtainen, on se, että voiko uskovainen seurustella ja/tai avioitua epäuskoisen kanssa?

Jotkut ihmiset vain sanovat, että ei voi, mutta eivät millään tavalla selitä asiaa. Miksi siis ei? Tai mistä kohtaa Raamatusta löytyy kielto tai neuvot, että se on väärin? Ja onko se aina väärin vai riippuuko tilanteesta? Tarkoittaako se sitä, että jos niin teen, en ole enää uskovainen? Itsekin olen ennen ajatellut tai oikeastaan olen vain olettanut asian olevan niin. Nyt kun se on tullut henkilökohtaiseksi, olen alkanut oikeasti miettimään, että mihin se opetus perustuu. Olen myös kuullut joiltakin ihmisiltä, että avioliitto on kuitenkin maallinen tai ajallinen liitto eikä se sillä tavalla ole uskon asia. En oikein tiedä mitä ajatella. Varsinkin, kun omat ajatukset ovat oman ihastumiseni/rakastumiseni vuoksi niin sekaisin.

Ympärillä niin moni kieltää uskon, että vaikka löytäisikin uskovaisen puolison, niin eihän sitä tiedä, että säilyykö puolison tai omakaan usko. Ja uskovaisenkin puolison kanssa pitää keskustella ja löytää yhteinen sävel elämän eri asioista, niin kuin vaikka lapsiasiasta ja muista, jotka liittyvät myös uskonelämään. Entä jos tuo ns. ”epäuskoinen” ihminen hyväksyy minun arvoni ja arvostaa sitä, että olen uskovainen. Saattaahan hänkin joku päivä löytää Jumalan valtakunnan, vaikka minun kauttani. Ja sitten vielä mietin sitä, että jos rakastuu toiseen ihmiseen, niin onko tuo rakkaus Jumalalta? Vaikka he eivät olisikaan uskovaisia. Vai mistä heidän rakkautensa on peräisin?

Haluaisin niin pysyä uskomassa. Tuntuu välillä, että kunpa en olisi kasvanut aikuiseksi ollenkaan! Niin suhteettoman suurelta tuntuu tuo asia elämässäni. Tunnen, etten tahdo jaksaa taistella näiden asioiden kanssa. Toivon, että kertoisin miten sinä ajattelet asiasta. Olen rukoillut paljon, että Jumala auttaisi minua valitsemaan oikean tien, että säilyisin uskomassa ja saisin kokea myös onnea.

Rakkain terveisin, Jenna

Suuri ilo mutta myös huoli oli sydämelläni, kun luin viestisi. Nyt olen yksin Sysmässä mökillä ja minulla on aikaa vastata sinulle. Toivon, että osaisin vastata sinulle oikein ja rehellisesti ja niin kuin oikeasti ajattelen ja ymmärrän. Rukoilen myös, että vastaukseni myötä kokisit Jumalan huolenpitoa ja rakkautta, juuri sitä mitä kerroit rukoilleesi Jumalalta.
Minusta tuntui mukavalta, että palasit viestissäsi siihen rippijuhlahetkeesi. En enää muista, mitä sanoin tuolloin sinulle. Kuitenkin voin helposti palata tuohon tunnelmaan. Kummin tehtävää ei varmasti oikein kukaan osaa kovin säännöllisesti tai konkreettisesti hoitaa. Kuitenkin tuollaisissa elämän merkittävissä vaiheissa, kuten kastehetkessä tai vaikkapa rippijuhlissa sydämessä on rukous: Varjele, rakas Isä, tämä kummilapsi omanasi! Siksikin meidät kummit on annettu, että tukisimme teitä kummilapsia taivaan tiellä. Niin minäkin haluan tukea sinua Jenna.

Aluksi haluan todeta, että asia ja kysymys ei ole minulle uusi. Omassa työssäni pappina ja myös uskovaisena ihmisenä olen kohdannut henkilöitä, joiden elämässä sama kysymys on ollut herkkänä ja kipeänä. Sinä Jenna voit kysyä tässä asiassa, kuten muissakin asioissa, neuvoja monilta eri tahoilta. Voit kysyä ystäviltä, vanhemmilta, muilta perheenjäseniltä, uskonystäviltä tai oikeastaan keneltä vain. Saat ehkä osin samanlaisia, osin erilaisia vastauksia. Jos laajennat kyselyä yhä uusiin ihmisiin, saat ehkä juuri sen vastauksen, jonka halusitkin kuulla. Joltain ihmiseltä ehkä jo tiedätkin saavasi vastauksen, jota et haluaisi. Myös suhtautuminen sinuun, neuvon kysyjään, voi vaihdella. Yksi näkee enemmän sinun ajallisen elämäsi ja sen valinnat, ja toivoo sinulle onnellisen elämän rakkautesi kohteen kanssa. Toinen katsoo asiaa enemmän uskon ja ehkä elämänkokemuksen kautta, ajatellen sieluasi ja sen pelastumista enemmän kuin mitään muuta. Jotkut esittävät perustelujaan puoleen ja toiseen, kuten jo viestissäsi mainitsitkin. Niin erilaisista näkökulmista voimme asiaa lähestyä ja tarkastella, kuten esimerkiksi uskon, ajallisen rakkauden tai Jumalan luomistyön kautta. Kuitenkin on kysymys sinun elämästäsi, päätöksistäsi ja tulevaisuudestasi. Me muut voimme kertoa, miten ajattelemme tai uskomme.

Jenna, rakkaudella on valtava, lue kirjaimellisesti, VALTAVA voima ihmisten välillä. Raamatun Laulujen laulun kirja vertaa sen voimaa tuleen, jota mikään ei voi sammuttaa, virran tulvaan ja kuoleman väkevyyteen. Kun ajattelemme vaikka tuota kuolemaa, ymmärrämme, että kukaan ei voi sitä vastustaa, kun se otteeseensa ottaa. Siksi sillä ei voi uhitella tai leikitellä. Entäpä tuli? Kun lapsena luvatta kulotimme, tuuli tarttui aluksi pieneen tuleen kuivassa heinikossa. Se oli menoa! Tuollainen pieni tuli voi ryöstäytyä tuhoten laajat alueet.

Jumala teki tuon voiman, rakkauden, palvelemaan luomistyötään. Se on siis Jumalasta lähtöisin. Työssäni pappina toivotan Jumalan siunausta myös uskosta osattomalle vihkiparille, kun he solmivat avioliiton. Jos pariskunnat haluavat elää yhdessä, oikea paikka tehdä niin on avioliitto. Tuo Jumalan antama liitto on osa hänen luomisjärjestystään. Se, että Jumala on antanut heidän välilleen aviorakkauden, ei tee heistä kuitenkaan uskovaisia eli Jumalan lapsia. Sen tekee vain toinen rakkaus, Jumalan armahtava rakkaus, joka saadaan uskon kautta. Tämän rakkauden sinäkin tunnet Jenna. Rakkauden syttymisellä tai sen omistamisella emme voi siis perustella sitä, että asia olisi automaattisesti Jumalan edessä oikein. Tätä voidaan mielestäni soveltaa myös esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kohdalla. Epäilemättä monet heistä todella rakastavat toisiaan, mutta se ei tee heidän liitoistaan Jumalan edessä hyväksyttäviä. Tämän voimme lukea suoraan Jumalan sanasta.

Kysyit, miten löytää Raamatusta ja uskosta valaistusta asiaan. Raamatusta, erityisesti Vanhasta testamentista, löytyykin neuvoja, jotka liittyvät tähän. Siellä Jumala varoittaa omaa kansaansa sekä Mooseksen että profeettojen suulla, että he eivät avioituisi elävästä uskosta osattomien vierasheimoisten kanssa. Varmasti kaikilla israelilaisillakaan ei ollut elävää uskoa, mutta juuri heidät Jumala oli kutsunut omaksi kansakseen. Monet heistä olivat kuitenkin tottelemattomia Jumalan tahdolle ja rikkoivat hänen käskyään vastaan. Eri tavalla uskovien puolisoiden vuoksi hekin alkoivat usein palvella vieraita jumalia. Ajallisen rakkauden tähden he joutuivat syntiin ja epäuskoon. Näin kävi myös mahtavalla kuningas Salomolle, joka ”rakasti näitä naisia ja kiintyi heidän jumaliinsa” kuten 1. Kuninkaiden kirja Raamatussa kertoo.

Uuden testamentin puolella näin selvää ohjeistusta ei ole. Paavali kyllä puhuu uskovaisen ja epäuskoisen välisestä yhteydestä. Hän käyttää kuvana vetohärkiä yhdistävää iestä. Ne on molemmat kytketty ikeeseen, yhteisen työn onnistumiseksi. Olisiko niin, että aviopuolisoilla on vielä läheisempi yhteys kuin yhteisen työn tekeminen? Samassa kohdassa apostoli myös kysyy: ”Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?”

Ajattelen Jenna, että meillä tämän ajan uskovaisilla perustelu on aivan samanlainen. Ilman yhteistä uskoa ei ole samaa perustusta elämälle. Uskosta ja epäuskosta nousevat arvot ja elämäntapa ovat väistämättä erilaiset. Uskonelämässä on aivan sama vaara kuin tuolloin entisinä aikoina. Se saattaa käydä liian vaikeaksi. Vaikka yhdessä jaettaisiin aviorakkaus ja toisia haluttaisiin kunnioittaa, silti jokapäiväisessä elämässä olisi jatkuvasti ristiriitoja. Niin ainakin luulen. Sopisivatko uskovaisen ja uskosta osattoman ajatukset yhteen erityisesti elämän syvimmissä kysymyksissä? Olisiko sinun helppo puhua kumppanillesi siitä, että toinen teistä on Jumalan valtakunnan asukas ja toinen ei? Toinen on matkalla taivaaseen ja toinen elää ilman yhteyttä Jumalaan. Löytyisikö yksimielisyyttä lasten vastaanottamisesta tai vapaa-ajan vietosta? Voisiko elämään kuulua alkoholin käyttöä tai viihdettä, joka veisi toiselta hyvän omantunnon? Olisiko seuroissa käymiselle tai iltarukoukselle arvokas paikka kummankin mielessä?

Jenna, uskonasiaa, sen kalleutta tai sen vuoksi tehtyjä ratkaisuja ei voi ymmärtää järjellä. Siksi uskosta osattoman on mahdotonta ymmärtää tai edes hyväksyä ratkaisua, joka veisi tiet erilleen. Tie taivaaseen näkyy vain uskon silmillä. Vain uskon kautta ihminen voi tuntea elävän taivastoivon ja uskomisen ilon, jonka vuoksi on valmis kantamaan myös omaa ristiään. Uskoonhan kuuluu myös ristin kantaminen. Se on joskus kieltäytymistä ja luopumista, vaikkapa ajallisesta rakkaudesta, joka on vastoin uskon ymmärrystä. Silloin joutuu kysymään omassa sydämessään: Mikä minulle on arvokkainta elämässä? Miten ja mihin minä uskon? Onko se sama usko, joka minulla on aiemmin ollut? Onko se samanlainen usko kuin toisilla uskovaisilla? Olenko valmis luottamaan niin paljon Jumalaan, että jaksan uskoa hänen johdatukseensa elämässäni?

Ajattelen niin, että mitä teetkin, siihen tulee liittymään kipua, ehkä tuskaakin. Uskon myös, että jos olet kuuliainen Jumalalle, siihen liittyy siunaus. En tiedä jaksaisinko sinun tilanteessasi toimia oikein, mutta toivon, että Jumala antaisi siihen voiman. Niin, ajattelen Jenna, että uskovaisena et voisi jakaa elämääsi tuon toisen ihmisen kanssa. Näin ymmärrän, vaikka tekee kipeää kirjoittaa se sinulle. Tiedän, että olen myös itse vastuussa Jumalan edessä siitä, miten neuvon sinua. Kiitos kun lähestyit viestilläsi. Rukoilen, että saisit jatkaa elämääsi käsi turvallisen Isän kädessä.

Jumalan rauhan terveisin, kummi-setä Antti

Jumalan terve taas!

Kiitos ihan valtavasti viestistäsi ja ajastasi. Toit esille niin monta tärkeää seikkaa. Sellaisiakin, joita en ollut itse ajatellut. Tuntuu kipeältä ja samalla turvalliselta, että puhut rehellisesti ja uskonasia etusijalla. Ymmärrän kaiken tuon ja tuntuu, että noinhan se on. Se ei kuitenkaan poista asian raskautta minulle itselleni. Juuri sekin tuntuu pahalta, ettei kukaan toinen voi käsittää, kuinka syvä ja merkityksellinen asia on juuri minulle. Tämä on hirveän vaikea tilanne. Haluaisin elää ja tehdä valinnat Taivaan Isän tahdon mukaan. Mutta se se onkin niin vaikeaa, että itse täytyy päättää. Kukaan muu kuin minä itse ei voi lopullista päätöstä tehdä. Aivan kuten minulle kirjoitit. Olen iloinen ja kiitollinen, että otin sinuun yhteyttä. Pidetään käsiä ristissä, että kaikki menisi hyvin.

Jumalan rauhaan, Jenna

Kirjoitus on julkaistu Harri Vähäjylkän Tahdon-kirjassa (SRK 2019).