Valkoisesta lakista harmaisiin haalareihin

Lähdin vuosi sitten lukioon, sillä en tiennyt muutakaan paikkaa minne mennä. Muutama luokkalaiseni lähti samaan lukioon ja varmaan sen takia sitten itsekin päädyin sinne. En osannut kuunnella itseäni, enkä näin ollen tiennyt mitä todella haluaisin opiskella.
Vuosi alkoi ihan hyvin, mutta kaikki muutokset olivat kuitenkin liikaa minulle. Vaikka tykkäsinkin asua Oulussa omassa kämpässä, niin olihan se ihan valtava yhtäkkinen muutos. Lisäksi parinkymmenen oppilaan yläasteelta hyppy yli 600 ihmisen lukioon oli aika suuri.
En osannut ja uskaltanut luoda hyviä kaverisuhteita kiusaamisen ja porukasta ulos jättämisen pelossa, joten senhän saattaakin arvata, että aika lailla yksin jäin siinä tilanteessa. Mielessäni oli myös liikaa purkamattomia asioita, joten joulukuussa olin jo todella lopussa.
Kokeet menivät huonosti ja numerot laskivat.
Eräänä iltana paniikkikohtauksen kourissa rukoilin apua. Tiesin, että kaipasin siinä tilanteessa toista ihmistä kuuntelemaan ja antamaan apua. Rukoukseni kuultiin: seuraavana päivänä erityisopettaja soitti ja kertoi englannin opettajani olleen huolissaan opiskelustani ja ottanut häneen yhteyttä. Olin ollut todella monelta kielten tunnilta pois, koska niillä tunneilla ahdistukseni oli suurin. En osannut yhtä hyvin kuin muut, eikä minulla ollut sellaisia kavereita ympärillä joille olisin osaamattomuuteni uskaltanut näyttää. Kokeet menivät huonosti ja numerot laskivat.
Menin käymään erityisopettajalla, joka teki minulle muutamia Luki-testejä. Juteltuamme hän lähetti minut terveydenhoitajan ja opon vastaanotolle. Terveydenhoitajan vastaanotolla uskalsin avata suuni. Hän oli todella ihana, ymmärsi minua ja laittoi ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle.
Pääsin juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan luokse.
Myös opo oli todella mukava. Hän kuunteli ja harmitteli, että en ollut aikaisemmin uskaltanut kertoa huolistani. Hänen luonaan sain lopullisen päätöksen siihen, että vaihdan koulua. Halusin aloittaa opinnot,  jotka oikeasti kiinnostavat.
Haun tekeminen oli vaikeaa. Täytyi miettiä, mitä itse haluan elämältäni. En saanut ajatella mitä joku toinen voisi toivoa minun opiskelevan. Veljeni ja siskoni tukivat minua kun kuuntelin itseäni ja laitoin turvallisuusalan ensimmäiseksi hakuvaihtoehdoksi.
Kevät alkoi näyttää valoisammalta. Pääsin juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan luokse, ja ensimmäistä kertaa todella uskalsin sanoa kaiken ääneen. Hän oli todella ihana, ymmärsi muutamasta sanasta mitä haen takaa ja antoi paljon apuvälineitä ahdistukseen ja ylipäätänsä elämään.
Sain myös kuulla, että testituloksien mukaan minulla on lukihäiriö tietyllä osa-alueella. Helpotus oli suuri. En olekaan vain tyhmä tai laiska oppimaan, vaan minulla on oikeasti syy siihen miksi jotkut asiat tuntuvat vaikeilta.
Nyt tätä tekstiä kirjoittaessani mieleni on aika kevyt. Tulevaisuus näyttää valoisammalta: Edessä on mielenkiintoiset opinnot, jotka saan aloittaa rakkaan ystävän kanssa. Tiedän, että apua on aina saatavilla, kunhan sitä vain uskaltaa pyytää.
Kiitos siitä, että hädässäni heikko rukoukseni kuultiin.
Vaikka tämä teksti saattaa kuulostaa synkältä, minulla oli myös valtavan paljon hyviä hetkiä Oulussa asuessani. Oli ihanaa laittaa omaa kotia ja turvallista asua veljeni kanssa vuosi yhdessä. Meillä kävi ihania vieraita ja nautin omasta rauhasta sekä uusista lenkkimaisemista. Näin jälkeenpäin ajateltuna en vaihtaisi tuota vuotta pois elämästäni!
Kiitokseni opettajaani kohtaan on valtavan suuri. Olen iloinen siitä, että vaikka hänellä on paljon oppilaita opetettavana, silti hän huomasi minut ja ilmaisi huolensa.
Suurin kiitos nousee kuitenkin korkeuksiin. Kiitos siitä, että hädässäni heikko rukoukseni kuultiin ja siihen vastattiin.
Toivon, tämän tekstini olevan rohkaisuna ihmiselle, joka etsii itseään. Toivon, että jokainen saisi tehdä omat valintansa ja elää omannäköistä elämää. Toivon myös, että tämä teksti toimii rohkaisuna hakemaan apua sitä tarvitsevalle.