Pianon ääressä rauhoittuu
Viena
Kuva: Pixabay
Aloitin pianonsoiton jo pienenä. Muistan, kuinka eskarin ensimmäinen päivä oli tosi jännittävä, koska samana iltana mulla oli eka pianotunti kansalaisopistolla. Tunnit pidettiin koulun aulassa, ja oli niin siistiä päästä soittamaan siellä olevaa flyygeliä. Mulle ostettiin hieno punainen kansio nuoteille ja läksyille, olin niin innoissani kaikesta. Pelkäsin kuitenkin vähän opettajaa, koska hän oli ulkomaalainen eikä puhunut suomea kovin hyvin. Eskarilaisena hänen opetuksensa tuntui tosi ankaralta, joten lopetin tunnit muutaman kerran jälkeen. Kansiokin jäi aika tyhjäksi, mutta ei pianonsoitto siihen jäänyt. Aloin harjoitella kotona yksin ja isän kanssa.
Opettelin lukemaan nuotteja ihan itse.
Aloin soittaa pianoa enemmän ja enemmän. Opettelin lukemaan nuotteja ihan itse, koska ei ollut ketään, joka olisi voinut opettaa. Neljännellä luokalla päätin, että haluan takaisin pianotunneille. Päädyin taas kansalaisopistoon, opettajakin oli sama. Pian tajusin, ettei mua ehkä vaan ole tarkoitettu pianotunneille. Tuntui turhalta käydä kerran viikossa 15 minuutin soittotunneilla, eihän siinä ehtisi oppia yhtään mitään. En myöskään pitänyt opettajasta, joka ei uskonut minun osaavan jo jotain, vaan halusi meidän aloittavan ihan alusta.
Isi oli opetellut itsekseen monta hienoa pianokappaletta joita kuuntelin ihaillen. Halusin itsekin osata soittaa jotain yhtä siistiä. No, isihän oli maailman paras opettaja ja minä nopea ja innokas oppimaan. Ensimmäiset kappaleet opin muutamassa viikossa, se oli mahtavaa. Pian aloin myös itse harjoittelemaan YouTuben kautta uusia kappaleita. Harjoittelin myös säestystä, nuottien lukemista ja oikeanlaisia tekniikoita. Sitten olikin minun vuoroni opettaa isille uusia kappaleita.
Oli pelottavaa soittaa, kun kaikki lauloivat mukana.
Muistan, kuinka toisella luokalla säestin lauluesityksen luokan edessä – minä soitin ja muut tytöt lauloivat. Se oli jännittävää! Myöhemmin, ehkä neljännellä luokalla, raamattuluokassa kysyttiin, kuka haluaisi säestää laulun. Olin juuri oppinut soittamaan ”Uskon tietä nyt kuljen” kahdella kädellä, joten päätin kokeilla. Oli pelottavaa soittaa, kun kaikki lauloivat mukana, mutta muutamasta virheestä huolimatta se oli hauskaa.
Säestän edelleen silloin tällöin, kun lauletaan perheen ja ystävien kanssa. Säestämisessä on kuitenkin suuremmat paineet, sillä silloin vastaan koko laulun onnistumisesta. On paljon kivempaa soittaa klassinen kappale, kun muut vain kuuntelevat. Mutta en keksi mitään parempaa kuin mennä pianon ääreen, soittaa omat lempikappaleet ja olla ihan yksin.
Siitä tuli tapa rentoutua ja rauhoittua.
Jossain vaiheessa pianonsoitto ei ollutkaan mulle enää pelkkä harrastus, ylipäätään musiikin merkitys oli kasvanut ihan erilaiseksi. Siitä tuli tapa rentoutua ja rauhoittua. Tapa saada omat ajatukset selkenemään, päästä pieneksi hetkeksi pois arjesta.
Siionin laulujen ja virsien kuunteleminen saa mulle tosi turvallisen ja toiveikkaan olon. Rauhallinen pianomusiikki auttaa nukahtamaan ja keskittymään. Pianonsoitto on jonkinlainen tapa ilmaista itseäni ja tunteitani, siihen saa vain annettua niin paljon itsestä. Musiikki on mun suurimmista voimavaroistani.
Nyt ensimmäisestä pianotunnista on jo reilusti yli kymmenen vuotta, ja soittaminen on edelleen ihan parasta.
