Kallisarvoinen nuoruus
Nimimerkki: Maria
Kuva: SRK:n arkisto, Aino Ristolainen
Uskovaisilla nuorilla on niin suuri ja ainutlaatuinen aarre, jota uskosta osaton ei voi mitenkään ymmärtää. Se aarre on se, että saa elää toisten uskovaisten keskuudessa ja vielä suurempi aarre odottaa meitä kerran taivaassa.
Olen itse nuorten äiti ja saanut parannuksen vasta nuorena aikuisena. Löysin uskovaisen puolison, menimme naimisiin ja saimme ison perheen. Vaikka olen ollut jo useita vuosia uskomassa, niin vasta nyt, kun vanhimmat lapsistamme ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, olen ymmärtänyt, miten valtava siunaus on elää uskovaista nuoruutta. Omien lastemme kautta minullekin on tullut tutuksi raamattuluokat, yläkouluillat, nupet, iltakylät, SRK:n leirit, konfirmaatio, opistoelämä ja monet muut uskovaisille nuorille suunnatut tapahtumat.
Olen itse elänyt niin erilaisen nuoruuden.
Olen elänyt niin erilaisen nuoruuden, että koen suurta kiitollisuutta seuratessani omien lasteni uskovaista nuoruutta. Sydämessäni läikähtää, kun näen uskovaisten nuorten tapaavan toisiaan ja tervehtivän ”Jumalan terve”, tai kun he kokoontuvat yhteen laulamaan Siionin lauluja ja halaavat tosiaan ehtoollisella evankeliumilla siunaten, tai kun he silminnähden onnellisina kertovat opiston tapahtumista. Enkä voi kuin ihastellen ihmetellä, miten laaja ystäväpiiri monilla uskovaisilla nuorilla on. On tärkeää, että me aikuiset, mahdollisuuksien mukaan, annamme nuorten kokoontua kodeissamme ja kuljetamme heitä toistensa luokse sekä muihin uskovaisten nuorten tapahtumiin.
Moni vanhempi on ristinyt kätensä nuorensa puolesta.
Nuoren elämä ei kuitenkaan yleensä ole pelkkää onnea, vaan Jumala antaa myös koettelemuksia. Voi olla monenlaisia vaikeuksia, yksinäisyyttä, kipua ja murheita. Uskon, että niin moni vanhempi on ristinyt kätensä nuorensa puolesta ja rukoillut, että osaisi auttaa tai voisi ottaa edes palan nuoren taakasta itselleen. Taivaan Isä kuulee nekin rukoukset ja ratkaisee aikanaan vaikeudet parhaaksi katsomallaan tavalla. Tärkein rukouksemme on, että te nuoret varjeltuisitte uskomassa.
Sinulle rakas nuori haluan sanoa: et ole yksin.
Entä nuori, joka kokee, ettei kuulu isoon ystäväporukkaan tai ehkä kokee, ettei vierellä ole ainuttakaan ystävää? Tai nuori, joka kamppailee mielenterveysongelmien tai muiden haasteiden kanssa? Sinulle rakas nuori haluan sanoa: et ole yksin. Jumala kuulee sinunkin rukouksesi. Varjellut monelta, kun vain pysyt uskomassa. Ja sinulle rakas nuori, joka olet luopunut uskosta tai koet olevasi heikoilla: laita synti pois, älä uskoa.