”Sellaista sointia ei kuule muualla”
Silvia Laurila
Suviseuroissa yritän painaa mieleeni kaikkia pieniä hetkiä, kuin varastoon:
Kun kävelen suihkuille ja katselen maata, joka on tuhansien jalkojen alla tamppautunut tasaiseksi.
Auringon kuumat säteet paljaissa käsivarsissa.
Ihmiset etuteltoissaan, keskustelemassa keskenään tai kuuntelemassa kaiuttimista kuuluvaa tuttua puhetta.
Leikkivien lasten äänet.
Illan siniset hetket, jolloin auringonlaskun tuoma viileys saa kietomaan puseroa tiukemmin harteilleen.
Ympärillä olevat ihmiset, joiden kasvoja ei erota hämärässä kunnolla.
Helteisen päivän huojentava tuulenvire, tyyni tyytyväisyys kaikkialla.
Hetken hölmö olo, kun pyörii paikallaan ja etsiskelee väkijoukosta katseellaan juhlaporttia lähestyvää tutunnäköistä.
Jono, joka on muodostunut milloin vessojen, milloin ravintolan tai jäätelökioskin eteen. Pieni huolestunut huokaus, että meneeköhän tässä kauankin. Yleensä ei mene, vaan jono liikkuu hämmästyttävän nopeasti.
Ilo pienen roskia keräävän pojan silmissä, kun pudotan Ässä mix -mehujään kuoren hänen roskapussiinsa.
Ihmiset istumassa retkituoleilla tai maassa kuuntelemassa puhetta, koska telttaan ei mahdu.
Levollisuus olla vain, vaikka puolet porukasta on sellaisia, joita ei ole ennen nähnyt.
Jonkun heittämä läppä, jolle nauretaan, kuin olisi tunnettu kauankin.
Tuhansien ihmisten laulu, joka kumpuaa kuin kolmen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Sellaista sointia ei kuule missään muualla.
