Kuitenkin Jumalan käsissä
Auriina
Kuva: Eveliina Saukko. Kuva on kuvituskuva eikä liity juttuun.
Elin kipeintä kasvamisen ja nuoruuteni aikaa paikkakunnalla, jossa koin vakavaa koulukiusaamista. Kiusaaminen alkoi, kun olin esikoulussa ja päättyi ysiluokan kevätjuhlaan. En aio enkä haluakaan tarkemmin kertoa, mitä koulussani tapahtui, mutta se koetteli minua niin, että menetin elämän ilon ja toivon.
Rippikoulu oli minulle vaikea, kun en uskaltanut luottaa ihmisiin ja sulkeuduin. En uskaltanut olla oma itseni, kun juuri minä itse olin se, jota peruskoulussa haukuttiin ja syrjittiin.
Kunnes elämäni romahti täysin.
Kotipaikkakunnallani koin myös rauhanyhdistyksellä suurta yksinäisyyttä, ehkä jopa kiusaamistakin. Uskoani koeteltiin niin, että olin jo luopua siitä. Sain kuitenkin rippikoulukesänäni minulle hyvin rakkaan kummipojan, jonka kirkkaan katseen ja iloisten kasvojenpiirteiden avulla jaksoin palata taas vaikeaan kouluarkeen.
Kunnes elämäni romahti täysin. Minulta, jolta oli jo viety kaikki, vietiin myös kummipoikani. Hän pääsi ikuiseen kesään, taivaan kotiin, ysiluokkani syksyllä vain viiden kuukauden ikäisenä. Elämäni musteni täysin, en nähnyt elämää enää samalla tavalla lahjana, kuin ennen. En jaksanut luottaa siihen, että tulisi vielä päivä, jolloin voisin olla onnellinen.
Lyyhistyin maahan polvilleni.
Yksinäisyyden kipu raastoi sisältä päin, niin että henkeni salpaantui. Viiltävän polttava kyynel tippui poskelleni samalla, kun lyyhistyin maahan polvilleni. Miksi juuri minulle on suotu tällainen taakka, jota en edes jaksa kantaa? Miksi minulla ei ole ketään, kelle tuntoani purkaisin, ei ystävän ystävää?
Rakas Jumala, anna minulle voimia jaksaa edes tämä päivä. Anna minulle voimia luottaa tulevaan, vaikka elämäni on aivan musta.
Peruskoulun lopun lähestyessä, oli tulevaisuuteni edelleen pimeydessä. Sain kuitenkin kuin Taivaan Isän hellän ohjauksen ja voiman hakea ensin opistoon ja sen jälkeen aivan uudelle paikkakunnalle. Sain huomata, kuinka Jumala kauniisti johti elämääni.
Jumala johti elämääni.
En päässyt opistoon. Muutin uudelle paikkakunnalle samana kesänä, kun pikkusiskoni kävi rippikoulua. Taas sain nähdä konkreettisesti Jumalan johdatuksen, kun hän johti pikkusiskoni rippikouluhenkilökuntaan uuden paikkakuntani uskovaisia. Sain sitä kautta tietää muutaman uuden kotipaikkakuntalaisen uskovaisen ja yhdestä heistä myöhemmin uskovaisen sydänystävän. Jumala johti elämääni sulkemalla minulta opiston ovet ja avaamalla uuden paikkakunnan rauhanyhdistyksen ovet.
Itkin paljon päätöstäni lähteä uudelle paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään. Jumala kuitenkin johti ja antoi minulle voimia alkaa rakentaa elämääni uudelleen. Sain uskovaisen, turvallisen ystäväporukan ja toivon tulevasta. Sain viimein vastauksen jo hiljaisiksi, kipeiksi huokauksiksi hiipuneen toivon uskovaisesta ystävästä.
On myös viimein terapia.
Nyt on myös viimein se päivä, jota en uskonut enää koskaan tulevan. Olen onnellinen, uskovainen nuori. On edelleen vaikeita päiviä, viikkojakin, mutta minulla on myös rakkaita ystäviä, joiden kanssa jakaa taakkaani. On myös viimein terapia ja luottamus tulevaan.
