Kun ystävä kieltää uskon

Nimimerkki

Vuosien varrella olin käynyt ystäväni kanssa useita keskusteluja uskomisen asioista. Olin huomannut, etteivät ajatuksemme olleet enää vähään aikaan olleet samanlaisia. Kun lopulta sain tietää, ettei ystäväni ollut enää uskomassa, en ollut hänen päätöksestään yllättynyt. 

Uutisen kuultuani meni jonkin aikaa ennen kuin kykenin ajattelemaan asiaa syvemmin. Tunsin surua ystäväni valinnasta. Myös syyllisyys nosti päätään, kun pohdin ja jossittelin, olisinko sittenkin voinut kuunnella ystävääni enemmän ja selittää uskon asioita paremmin. Mielessäni pyörivät lukuisat keskustelumme siitä, miten uskovaisen olisi hyvä elää. Esimerkiksi maallinen musiikki, meikkaaminen, seurustelu ja monet muut tällaiset asiat olivat sellaisia, mistä minulla ja ystävälläni oli keskenään hyvinkin erilainen näkemys. Monesti mietin, olenko minä edes tarpeeksi hyvä uskovainen, jotta voisin puhutella toista ihmistä hänen uskonelämästään. Siionin laulun 350 sanat koskettivat erityisesti tuona aikana:

“Anna Herra herkkä mieli 

lähestyä horjuvaa,

totuuden ja taidon kieli

puhutella torjuvaa,

että sanat sieluun asti

yltäisivät kutsuvasti.“ (SL 350:1)

On tärkeää pitää yhteyttä ystäväänsä, vaikka hän olisikin kieltänyt uskonsa. Olen itse kokenut, että uskonsa menettänyt ystäväni on kuitenkin se sama rakas ystävä, jonka ystävyys rikastuttaa elämääni hyvin paljon. Koen, että minun ei tarvitse hyväksyä kaikkia ystäväni elämänvalintoja, mutta silti voin ja haluan kunnioittaa häntä ja pitää kiinni ystävyyssuhteestamme. 

Sinulle, jonka ystävä kielsi uskon, haluaisin muistuttaa, että usko on jokaisen henkilökohtainen asia. Kukaan meistä ei voi uskoa toisen puolesta. Voimme kuitenkin kääntyä Jumalan puoleen ja rukoilla oikeita sanoja uskon asioiden kanssa kamppaileville sekä palaamisen armoa uskonsa menettäneille.

Kuvituskuva: Juha Ritala