Molemminpuolista iloa
Istun keinutuolissa, kädessä muki täynnä vihreää teetä ja edessäni ystävä, joka lukee minulle juuri aloittamaamme kirjaa. Hymyilyttää. Olen hieman yli vuoden verran toiminut vapaaehtoisena ystävänä ikäihmiselle. Vaikka olen ystävääni yli puoli vuosisataa nuorempi, ystävyytemme on ainutlaatuinen ja vastavuoroinen. Minulle on tärkeää tuntea juuri hänet, ja hän ilahtuu aidosti jokaisesta vierailustani.
Miten paljon toinen ihminen voi ilahtua.
Sain idean ystävätoimintaan osallistumisesta keskusteltuani useita kertoja naapurustomme vanhusten kanssa. Heidän kohtaamisestaan tuli aina hyvä mieli, mutta jäin pohtimaan sitä, kuinka yksinäisiä mahtavatkaan olla ne vanhukset, jotka eivät pääse poistumaan kotoaan. Heitä en kohtaisi kaduilla rupattelemassa muille naapureille. Aikani pohdittuani päätin lähteä etsimään yksinäisiä ihmisiä jonkin järjestön kautta – jos vaikka löytäisin jonkun, jonka luona voisin silloin tällöin käydä kyläilemässä ja vaihtamassa kuulumisia. Sitä päätöstä en ole katunut!
Joskus, esimerkiksi pitkän koulupäivän jälkeen, vierailulle lähteminen voi olla väsyttävä ajatus. Silti jo oven avattuani tiedän, että tämäkin kyläily jää mieleeni onnellisena muistona. On ihanaa huomata, miten paljon toinen ihminen voi ilahtua siitä, että juuri minä olen tullut käymään! Jokaisen kyläilykerran jälkeen huomaan, miten tunnemme toisemme taas paremmin.
Elämänvaiheiden kautta voi muodostua kaunis ja ainutlaatuinen tarina.
Vuoden aikana meille on kertynyt monia hauskoja muistoja. Ystävyydessämme yksi hienoimmista asioista on varmaankin juuri se ikäerostamme johtuva elämänkokemusten jakaminen – minä saan oppia siitä, miten erilaisten elämänvaiheiden kautta voi muodostua kaunis ja ainutlaatuinen tarina, ja saan kuulemistani tarinoista uutta näkökulmaa myös omaan elämääni. Ystävästäni taas on ilahduttavaa kuulla minun elämästäni, kun elän vielä nuoruutta, jossa tehdään paljon omaa elämää koskevia päätöksiä. Usein hän kysyy minulta lähtiessäni, että luulenko yhdessä pohtimistamme asioista olevan minulle hyötyä joko koulussa tai myöhemmin tulevaisuudessa. Aivan varmasti uskon!
Keskustellessamme milloin mistäkin ajankohtaisesta ilmiöstä tai historian tapahtumasta saan kerta toisensa jälkeen yllättyä, miten monenlaisia näkökulmia tai tietoa hänellä onkaan minulle jaettavaksi. Kotimatkalla useimmiten hymyilyttää niin, etten edes viitsi peitellä hymyäni yksin kävellessäni. Silloin on helppoa ymmärtää, miksi sanotaan, että auttaminen lisää onnellisuutta – toisen ilahduttamisesta tulee hyvä mieli itsellekin.
