Perjantai, kello 12.24. On aika sanoa Jumalan rauhaan. Viimeinen TET-päivä lähestyy loppuaan. Tämä päivä on ollut ihana, kuten koko viikko. Olo on hieman haikea; kunpa pääsisin vielä joskus takaisin näiden seinien sisään. On ollut ihanaa olla täällä.
Kirjoitin eilen joulukuun Kapsäkkiin juttua uskovaisten nuorten elämästä. Pyysin juttuun kommentteja Kapsäkkijuttujen instagramin seuraajilta. Oli mukava nähdä, miten paljon ihmiset kommentoivat ja kertoivat kokemuksiaan. Niin, on hienoa, että SRK tekee nykyään niin paljon helposti lähestyttävää, ajankohtaista, nuorille suunnattua sisältöä.
Tällainen nuori tettiläinenkin uskaltaa avata suunsa ja kertoa mielipiteensä.
Henkilökunta näiden seinien sisällä on todella mukavaa, heistä näkee, ettei tämä ole heille pelkkää työtä. He haluavat kehittää, auttaa ja ottaa jokaisen kohderyhmän huomioon. He haluavat, että kaikille, jotka tutustuvat SRK:n eri viestintäkanaviin, oli se sitten Päivämies, nettisivut, tai Instagram-tili, tulisi sellainen olo, että myös heidät on otettu huomioon. Näin viikon jälkeen uskaltaisin sanoa, ettei täällä ole yhtäkään ihmistä töissä, joka ei nauttisi tästä työstä. Tällä viikolla avautui muuten Päivämiehen Instagram-tili, käykää ihmeessä katsomassa!
Ilmapiiri on täällä avoin. Tällainen nuori 15-vuotias tettiläinenkin uskaltaa avata suunsa ja kertoa mielipiteensä. Olen huomannut, että työskentely täällä ei ole vain ainaista tietokoneen näpyttelemistä, vaan esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluissa esille nousee usein paljon pohdintaa ja mielenkiintoisia näkökulmia, jotka ovat iso osa SRK:n tekemää työtä ja kehittämistä.
Äskeisellä lounaalla esille nousi mielenkiintoista keskustelua siitä, miten Päivämiehen Instagramia olisi hyvä päivittää, miten siitä saisi kiinnostavan, miten se palvelisi lukijoita parhaiten. Noin kymmenen minuuttia sitten muuten kuulin, kun käytävällä suunniteltiin Päivämiehen digilehden mainosta. Se oli muuten luova! Saatte sitten bongata ensi keskiviikon Päivämiehestä, millainen se on.
Täytyihän minunkin sopeutua mukaan joukkoon.
Jumalan rauhaan jälleen, toisemme jätämme… SRK:n henkilökunta järjesti minulle ihanan yllätyksen eilen. He antoivat minulle suuren kahvikupin, joka oli täynnä suklaata. Täytyihän minunkin sopeutua mukaan joukkoon omistamalla puolen kuution kahvikuppi! He olivat myös tehneet hassunhauskan kortin, johon oli koottu ”Ole kuin Oiva”-meemejä, se oli todella upea! Se kertoo jotain tästä työyhteisöstä.
Sen jälkeen he lauloivat minulle Siionin laulun 122, Jumalan rauhaan jälleen. Siihen lauluun liittyy paljon muistoja. Aina, kun hyvästelemme etäällä toisistaan asuvan ystäväporukan, meillä on tapana laulaa tämä laulu. Mieleeni nousee monta haikeaa hyvästelyhetkeä. Nyt niitä on tullut yksi lisää.
On mukava tietää, että saan vielä olla mukana SRK:n toiminnassa näiden seinien ulkopuolellakin. Saan jäädä päivittelemään Kapsäkkijuttujen instagram-tiliä ja kirjoittamaan blogeja.
