Helmikuun Kapsäkin teemana on Jumalan johdatus.
Melkein kylmät väreet menevät selkäpiitä pitkin, kun laulan alttarilta yhdessä takanani olevan vihkiparin ja häävieraiden kanssa virren 326 seitsemännen säkeistön: ”Haltuusi uskon koko elämäni, henkeni, voimani ja tehtäväni. Oi, siunaa työni kunniaksesi ja lähimmäisenikin parhaaksi.”
On turvallista ajatella, että uskoessaan koko elämänsä Jumalan haltuun ihminen suostuu samalla hänen johdatukseensa. Jokainen tekee varmaan parhaansa koulussa, opinnoissa tai työelämässä. Se saa riittää! Loput voi jättää ”Herran haltuun”. Tämä pyhä huolettomuus ei tarkoita välinpitämättömyyttä tai laiskuutta, vaan sydämen luottamusta hyvän Jumalan johdatukseen.
Usein olen tajunnut Jumalan johdatuksen omassa elämässäni vasta jälkeenpäin, mennyttä aikaa tarkastellessani. Mieleen on usein noussut ahaa-oivallus: ”Juuri näinhän minun polkuni pitikin mennä!” Usein tie on kaita ja mutkainen, niin kuin minunkin tapauksessani: en ole päässyt helpolla. Silti Jumalalla on varattuna kaikille myös mukavia ja ihania asioita elämässä. Vanha kansa tiesi tämän, kun sanoi: ”Kyllä se Herra vielä helpon antaa.”
Tuhansia vuosia vanha teksti osuu naulan kantaan!
Tärkeää olisi elämän kaikissa vaiheissa – silloinkin kun tuntuu erityisen vaikealta – luottaa siihen, että Jumalalla on jokin tarkoitus juuri minun ja sinun elämässä. Minua on koskettanut Jobin kirjan kohta: ”Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta…” Tuhansia vuosia vanha teksti osuu naulan kantaan!
Niin usein ihminen olisi neuvomassa Jumalaa, miten hänen pitäisi elämää johdattaa. Silti sitä joutuu tyytymään ”niihin eväihin mitä meillä on”. Usein kiitollisuus tulee vasta elämänkokemuksen kautta.
Uskon, että sinullakin on tällä hetkellä monta hyvää ja mukavaa asiaa, joista saat kiittää Taivaan Isää. Uskon lahja on sellainen, josta kannattaa erityisesti pitää kiinni. Sinunkin kohdallasi on totta myös tuo vanha sananparsi: ”Kyllä se Herra vielä helpon antaa!” Siihen on hyvä luottaa.
