Ajelimme pimeällä kotiin päin. Oulunsalon lauttarannassa tien molemmin puolin velloi meri. Meri oli tumma edessä, mutta vierellämme se pysyi valaistuna, koska kaupungin valot valaisivat kaukaa meren. Tuo tumma meri ei saavuttanut meitä matkalla lauttarantaan. Valot oli koko ajan vierellä. 

Tuota tilannetta voisi verrata uskoon. Ympärillämme on valo, mutta pimeys velloo koko ajan ympärillä yrittäen saavuttaa meidät. Jotkut se saavuttaa, vie kauaksi valosta. Silloin ei voi kuin rukoilla ja toivoa, että he tulisivat takaisin.

Minunkin yksi kaveri on menettänyt uskon. Kyllä se pahalta tuntuu seurata vierestä, kun toinen etääntyy yhä kauemmaksi. Ja vielä pahemmalta tuntuu tajuta, että en itse rohkene ja uskalla puhua hänelle, pyytää takaisin.

Onneksi ympäriltä löytyi ystäviä ja muita läheisiä, jotka lohduttivat. He sanoivat, että ei toinen ihminen voi määräänsä enempää tehdä. Muista sinäkin se, jos joku läheisesi on menettämässä tai menettänyt uskon ja olosi tuntuu voimattomalta. Älä jää yksin murheittesi kanssa, ne alkaa muuten tuntua liian suurilta.

Vaikka elämääni varjostaisi jokin murhe, yritän muistaa ne hyvät asiat ja löytää päivästäni jotain ihanaa; vaikka linnun laulun, auringonpaisteen tai toiselle hymyilemisen. Minusta on ihanaa, kun aurinko on alkanut paistaa enemmän.

Rakastan talvea, mutta silloin on vähemmän valoa kuin kesällä. Täällä Hailuodossa on vielä jonkin verran lunta, ja nyt on useampana päivänä peräkkäin paistanut aurinko. Täydellistä! Täällä on jo tosi keväistä, ei yhtään helmikuista. Mutta onpahan valoa. Valo piristää kummasti, jaksaa paremmin nousta ylös aamulla kun avaa verhon ja ulkona on jo jonkin verran valoa. Pikkuhiljaa valo alkaa lisääntyä ja kevät lähestyä!

2020-02-21T13:00:52+02:0021. helmikuuta 2020|