Tuuletin pauhaa taustalla. Muuten talo on hiljainen. Olen juuri saanut nukutettua lapset ja istun nojatuoliin hengähtämään hetkeksi, ennen kuin joku lapsista tarvitsee jälleen minua. Joskus joku tarvitsee maitoa, toinen silityksiä. Toisinaan pelkkä tutti riittää.

Marraskuussa viimeisteltyäni opintoni mietin, mihin elämä minut seuraavaksi kuljettaisi. Hakisin kyllä keväällä kouluun, mutta missä ja mitä tekisin puoli vuotta ennen sitä. Joulukuussa pakkasin tavarani Oulun kämpästäni ja muutin kotiin. Muutamien viikkojen päästä sain viestin siskoltani, jossa hän kysyi, kiinnostaisiko minua tulla hoitamaan lapsia perheeseen, jonka äiti oli minulle entuudestaan tuttu. Olinhan asunut hänen vanhempiensa luona kesän muutama vuosi aiemmin. Eikä minun juuri tarvinnut miettiä, mitä vastaisin.

Uusi kulttuuri on avannut ymmärrystä omien ajatusten ja arvojen ulkopuolelle.

Olen kolmen vuoden sisällä ollut neljä kertaa Amerikassa, mistä olen äärettömän kiitollinen. Uusi kulttuuri on avannut ymmärrystä omien ajatusten ja arvojen ulkopuolelle. Mikä saa ihmiset toimimaan tällä tavalla? Miksi joku ajattelee tuosta asiasta noin?
Uskovaisten välinen rakkaus on ollut läsnä, kun olen saanut vierailla tuntemattomien ihmisten kodeissa ja saanut kyläkutsuja ihmisiltä lyhyiden keskustelujen jälkeen.

Ajattelen lämmöllä kaikkia niitä perheitä, jotka ottavat heille täysin tuntemattomia suomalaisia nuoria kesäisin kotiinsa. Joskus toivon, että me suomalaiset oppisimme heiltä vieraanvaraisuutta ja rohkeutta kohdata lähimmäisiämme. Ehkä vielä joskus me voimme olla niitä, jotka avaamme ennakkoluulottomasti kotimme ovet heidän lapsilleen tai lapsenlapsilleen ja annamme heille mahdollisuuden tutustua kotimaahamme, sen kauniiseen luontoon ja kulttuuriin.

Nyt, kohta puolivälin lähestyessä matkaani, huomaan jälleen, että elämääni johdattaa jokin suurempi voima. Ja vaikka toisinaan tulevaisuus on hämärän peitossa ja sitä varten tehtävät valinnat tuovat ennemmin ahdistusta, saan luottaa siihen, ettei minun aina tarvitse tietää, mitä milloinkin tulee tapahtumaan. Riittää, että Taivaan Isä tietää.

Oi katsohan lintua oksalla puun, se laulaa niin kauniisti aina. Se Korkeimman kiitokseen aukaisee suun, sen mieltä ei huolet ne paina. Se laulaen Luojaansa kiittää.

Se laulaen aamulla alkavi työt ja päättää ne laululla illoin. Niin rauhassa oksalla nukkuu se yöt, kuin vuode ois peitetty villoin, ja kattona sillä on taivas.

Ei kylvä, ei niitä, ei myös kokoa se vastaisten päivien ruokaa. Vaan aina sen mieli on riemuiseva, ei huomisen huolista huokaa, ja silti ei puutetta kärsi.

Oi jospa kuin lintunen päiväni vain myös niittäen alkaa mä voisin. Ja murhetta vaikkakin puuttehissain, niin ain Isän hoidossa oisin.
Ei lapsensa tarvitse surra. (SL 297.)

2020-03-02T08:42:33+02:003. maaliskuuta 2020|