Viime aikoina mun arki on sekä muuttunut rajusti, että pysynyt paikallaan. Ensimmäinen opiskeluvuoteni on ollut pääosin itsenäistä opiskelua – siirtyminen etäopiskeluun koronaviruksen vuoksi ei juurikaan muuttanut opiskelutottumuksiani. Arki omassa kämpässä kulkee samaa polkua kuin aiemminkin – opiskelen, ulkoilen, laitan ruokaa, vietän aikaa kämppisten kanssa. Videopuhelut kaukana asuvien ystävien ja perheenjäsenten kanssa ovat kuuluneet viikkoihini jo pitkään.
Silti moni asia muuttui, ihan yhtäkkiä, odottamatta.
Ensimmäinen opetusharjoitteluni päättyi täysin yllättäen kevään ensimmäisen harjoitteluviikon jälkeen. Perjantaina vitsailin kahvihuoneessa siitä, jos koronan vuoksi koulu suljettaisiin enkä kerkeäisi suorittaa harjoittelua loppuun. Vaikka uhka olikin todellinen, emme ohjaajani kanssa olisi odottaneet koulujen sulkemista ainakaan oman harjoitteluni aikaan – Kuusamossa ei ainakaan silloin ollut todettu yhtäkään koronavirustapausta, ja koko asia tuntui tavallaan vielä aika kaukaiselta, vaikka siihen koulussakin olikin jo alettu valmistautua. Viikonlopun jälkeen en kuitenkaan palannut koululle, ja jo maanantaina hallitus päätti koulujen sulkemisesta.
Huolesta on varmasti tullut monien kotien vakiovarustus viime päivinä.
Myös arki tuntuu erilaiselta. Niin keskeisesti arkeen kuuluneet seurat ja iltakylät ovat jääneet pois. Päivät kuluvat kämppiksen kanssa kotioloissa ja lähiluonnossa. Olemme tehneet paljon asioita yhdessä, ja olen ollut kiitollinen siitä, että meillä on toisemme seurana. Viime päiviin on kuulunut paljon ”hyvänmielentekemistä”: leipomista ja ruuanlaittoa yhdessä, piirtämistä, maalaamista, pianonsoiton harjoittelua, kahvihetkiä ja retkiä ulkona kevätauringossa.
Toistaiseksi myös koronavirustartunnat näyttäytyvät elämässäni lähinnä uutisotsikoissa ja tilastoissa – kukaan lähipiiristäni ei vielä ole sairastunut. Olen kuitenkin ollut huolissani lähipiiriini kuuluvien riskiryhmäläisten vuoksi. Huolesta on varmasti tullut monien kotien vakiovarustus viime päivinä.
Olen ajatellut paljon heitä, joille viime päivät ovat olleet selviytymistä. Heitä, jotka asuvat yksin eivätkä ehkä pysty käyttämään sosiaalisen median kanavia yhteydenpitoon läheistensä kanssa. Heitä, joita arjessa tapahtuneet muutokset – rajoitukset ja niiden vaikutukset työhön, opintoihin, taloudelliseen tilanteeseen tai sosiaalisiin kontakteihin – kuormittavat valtavasti. Niitä lapsia, joilla on kotona hyvin vaikeaa, ja joille koulupäivät ovat olleet huojentavia rauhanhetkiä. Niitä vanhempia, joiden voimavarat horjuvat, kun kouluruokailu ja opetus sysäytyvät nyt heidän vastuulleen. Kaikkia heitä, joita epävarmuus ja pelko rasittavat kohtuuttomasti.
Eilen illalla näitä pohtiessani mielessäni alkoi pyöriä eräs lapsuuteni rakkaimmista lastenvirsistä:
Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää
auta ettei kukaan yksin jää
katso Isä lasta kärsivää
siunaa koko maailmaa,
siunaa koko maailmaa.
Varjele ja siunaa Afrikkaa,
Amerikan maita, Eurooppaa,
Australiaa, suurta Aasiaa,
siunaa koko maailmaa,
siunaa koko maailmaa.
Laulu on tullut yhtäkkiä ajankohtaisemmaksi kuin koskaan. Auta, ettei kukaan jäisi yksin. Anna voimia jokaiselle, jolla on vaikeaa – siunaa koko maailmaa, joka ikistä maailman kolkkaa. Varjele, että virus saataisiin pian hallintaan ja ihmiset saisivat parantua siitä. Joka paikassa tarvitaan nyt lohtua ja siunausta.
Kaiken keskellä olen kuitenkin kokenut iloa ja onnea. Pakollinen pysähtyminen ja hidastaminen arjessa on tuonut mukanaan paljon hyvää: olen tehnyt valtavasti asioita, jotka tuovat minulle iloa. Omat jutut ja iloa tuovat harrastukset auttavat jaksamaan poikkeusarkea paremmin.
Nettiseurahetket kämpillä tuntuvat lähes aidoilta.
Olen myös tietoisesti rajannut uutisten lukemisen vain yhteen kertaan päivässä: ylenpalttinen uutisvirran selaaminen vain lisää asian vatvomista. Olen pyrkinyt pitämään entistäkin enemmän yhteyttä rakkaisiin ihmisiin ympärilläni: videopuheluiden välityksellä pääsee miltei samaan tunnelmaan, kuin kasvokkain nähdessä. Ja nettiseurahetket kämpillä tuntuvat lähes aidoilta, kun laulaa seuralaulut ääneen ja ristii kätensä rukousten ajaksi.
Kunpa jokaisessa kodissa koettaisiin kaiken etäopiskelun ja -työskentelyn keskellä lämpöä, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta.
Suothan, Isä taivaan, meillekin
ilon sekä toivon koteihin,
hoida, Isä, lastas hellimmin
siunaa koko maailmaa.
Siunaa koko maailmaa.
