Jumalan terve! Tässä blogissa kerron opistovuoden alkutunnelmia Ranuan opistolta. Tiedän, että opiston alkamispäivänä monilla oli pinnassa erilaisia tunteita. Osaa meistä tulevista opistolaisista jännitti, osa hyppi innostuksesta, osaa pelotti. Tai kaikkea yhtä aikaa. Vanhempia saattoi jännittää jättää lapsensa opistolle, mutta saattoipa joku toisaalta huokaista helpotuksestakin, kun koti vähän rauhoittuu. Entä ne, jotka eivät päässeet opistoon? Opiston ensimmäinen päivä ei varmasti ollut helppo heillekään. Surullista, että halukkaita on paljon enemmän kuin opiskelijapaikkoja. Olen kiitollinen, että sain tulla opistoon.
En ajatellut opistoon lähtemistä kesällä juuri ollenkaan. Kesän lopussa tajusin, etten edes ole varma, miltä Ranuan opisto näyttää. Päätin olla googlaamatta ja lähteä ilman ennakko-oletuksia, koska se tuntui helpoimmalta. Tietenkin sitä silti oli ajatuksia, odotuksia, jännitystä ja jopa hieman pelkoa, mutta en osannut ajatella niitä sen kummemmin. Nähdessäni opiston ensimmäistä kertaa auton ikkunasta ajattelin, että tämmöseenkö paikkaan mää oon lähteny?
Soittaminen sujui niin hyvin kuin sählypallolla vaan voi soittaa.
Täytyy tunnustaa, että pitkän matkan jälkeen en oikein jaksanut hälinää. Lähinnä ruoka ja nukkuminen oli mielessä. Tulojuhlan ilmapiiri oli jännittynyt. Istuttiin tuoleilla turvavälin päässä toisista. Kukaan ei puhunut mitään. Oli laulamista, soittoesitys ja rehtori Harri Isopahkalan puhe, jossa puhuttiin itsensä ylittämisestä.
Kuraattori oli kuullut puskaradiosta, että osaan soittaa erästä erikoisempaa soitinta, sählypalloa, ja kysyi, että voinko soittaa sitä avajaisjuhlissa. Toimintaperiaate sählypallon soitossa on sama kuin esimerkiksi kukkopillissä. Sovittiin tulojuhlan aluksi, että soittaisin myöhemmin tutustumisillan yhteydessä. Päädyin kuitenkin soittamaan sitä jo tulojuhlassa. Kävelin eteen ja aloin etsimään laulukirjasta nuotteja, joita en oikein meinannut löytää. Selittelin samalla jotain soittimesta. Muita opistolaisia nauratti. Pienen sähläyksen jälkeen nuotit löytyivät. Soittaminenkin sujui niin hyvin kuin sählypallolla vaan voi soittaa. Oikein tunsi, miten ilmapiiri rentoutui. Tuli hyvä mieli, kun uskalsin ylittää itseni.
Näin neljän viikon jälkeen tuntuu, että oli hyvä idea lähteä opistoon. Neljässä viikossa on ehtinyt tutustua moniin uusiin ihmisiin ja kokea monia ihania hetkiä. On löytänyt ystäviä, joiden kanssa tuntuu löytyvän yhteinen sävel. Oltiin heti hyvää pataa meidän solulaisten kesken. Huonekaverini, Lassi Alasaarela, ei ole yhtään pöllömpi kaveri. Ollaan ehditty touhuta kaikenlaista Lassin kanssa. Käyty melomassa monta kertaa, aloitettu Lassi & Oiva -podcast, laulettu ja juteltu. Tässä solussa, Hyöteikössä, asuu melko musikaalista porukkaa. Löytyy pianon-, panhuilun-, sellon, poikkihuilun-, sählypallon- ja suunsoittajia. Ollaan ainoa kämppä, jossa on piano. Keikattiin se naapurikämpästä jo toisena päivänä. Pakkohan se oli saada. Vierotusoireet soittamisesta ehti melkein iskeä jo ensimmäisenä päivänä.
