Mitäs nyt?
Kevään kirjoitukset ja samalla koko lukio ylioppilasjuhlia lukuunottamatta on vihdoin ohi. Olo on helpottunut, onhan monta vuotta työtä ja pitkiä koulupäiviä sekä monen kuukauden luku-urakka lopultakin ohi. Samaan aikaan olen kuitenkin vähän hämilläni ja ehkä jopa hieman hukassa. Mitäs nyt? Vaikka pohdinkin yläasteella monia vaihtoehtoja, oli lukioon, ja vielä siihen tiettyyn lukioon hakeminen lähes itsestäänselvyys. Paljon ei tarvinnut miettiä, eikä vaihtoehtojakaan ollut monta.
Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Erilaisia mahdollisuuksia on loputtomia. Valitako AMK vai yliopisto, vai sittenkin jokin muu koulu? Vai pitäisinkö välivuoden? Olin jo aiemmin lukion aikana päättänyt pitää välivuoden. Opiskelua on takana nyt kaksitoista vuotta, jonka aikana olen välillä ollut todella väsynyt.
Vaikka yleensä nautinkin uuden oppimisesta ja lähtökohtaisesti pidän koulunkäynnistä, kuormitun helposti ja olen (ollut) välillä liiankin tunnollinen. Huono yhdistelmä, tiedän. Niinpä ajattelin, että se kaikki saa nyt vähäksi aikaa riittää. Haluan tehdä nyt jotain hauskaa ja unohtaa kirjojen tuijottamisen vähäksi aikaa nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus. Tulevaisuudesta ei nimittäin voi tietää. Toki paljon asioita voi tehdä, kun vain järjestelee, mutta ihan kaikki ei kuitenkaan ole mahdollista. Nyt minua ei kuitenkaan rajoita oikeastaan mikään. Paitsi raha ja korona.
Ei vielä tarvitse olla aikuinen eikä ottaa täyttä aikuisen vastuuta.
Mutta mitäs välivuonna? Lähtisinkö au pairiksi, hakisinko töitä vai menisinkö vaikka opistoon aikuislinjalle? Hyviä vaihtoehtoja on useita, mutta toisaalta myös mietityttäviä tekijöitä: onko rahaa maksulliseen kouluun, löydänkö uudelta paikalta ystäviä tai onko mahdollisella opiskelupaikkakunnalla edes muita uskovaisia.
Kuluvan kuukauden aikana olen täyttänyt yhteishakulomakkeen: neljä yliopistoa allekkain, kaikissa sama koulutus. Olen lähetellyt sähköposteja, googlettanut koulutuksia ja tutkintoja ja täyttänyt hakulomakkeita lyhyempiin koulutuksiin. Aiemmin selvät suunnitelmani muuttuivat koronan myötä ja nyt mikään ei enää ole varmaa. Mahdollisuuksien määrä ja vapaus tehdä mitä haluaa on ihanaa ja innostavaa, mutta toisaalta epävarmuus tuo stressiä. Olisi kiva jo tietää ja voida päättää.
Elän tällä hetkellä ikävaihetta jossain nuoruuden ja aikuisuuden rajalla. Epävarmuutta on paljon, päätöksiä pitäisi tehdä ja vastuuta ottaa. Kuitenkin samaan aikaan ei vielä tarvitse olla aikuinen eikä ottaa täyttä aikuisen vastuuta. Vielä voi olla nuori, opetella elämää, etsiä itseään, pohtia alaa ja ammattia, haaveilla tulevasta, olla ja elää. Maailma on täynnä mahdollisuuksia.
Tiedän, että moni muukin pohtii näitä samoja asioita ja epävarmuus saattaa ahdistaa. Toisille tulevaisuus taas on selvä, ollut kenties jo kauan. Sitten on vielä niitäkin, paljon niitä, jotka eivät pääsekään haluamaansa kouluun tai joiden suunnitelmat esimerkiksi tämä korona on sotkenut. Tämän kaiken keskellä minua rauhoittaa kuitenkin tieto siitä, ettei tulevaisuus ole lopulta omissa käsissäni. Vaikka omat taitoni eivät välttämättä riitä, matkaani ohjaa joku paljon minua taitavampi. Lopulta minäkin löydän sen oman tieni ja polkuni, eikä mihinkään ole kiire.
Siunaa voimat nuoruuden
lahjat antamasi,
rakkaus myös sydämen
hoida valollasi.
Auta aina luottamaan,
että parhaakseni
ohjaat päivän kerrallaan,
hoidat nuoruuteni.
SL 178
Mitä ajatuksia teksti herätti? Ajatuksia, ideoita ja vapaata palautetta voi antaa alla olevan linkin kautta
