Vakava masennus vei pimeään

Koulukiusaamisen aiheuttamasta traumasta ja vakavasta masennuksesta toipuminen on pitkä ja vaativa prosessi. Kuusitoistavuotiaan Siljan (nimi muutettu) tarina kuitenkin osoittaa, että kaikesta voi selviytyä.

Oli kaunis loppukevään arkipäivä. Koululaiset valmistautuivat kesäloman viettoon; vielä muutama päivä olisi uurastettavana. Kesä oli edessä, aurinko paistoi lämpimästi ja luonto loisti vihreydessään. Kesän korkea valo ei kuitenkaan läpäissyt kuudesluokkalainen Siljan maailmaa. Hänen mielensä oli valoton ja musta.

Olo oli ollut jo pitkään huono. Niin huono, että sitä tuntui hankalalta enää sietää. Tulevaisuutta ei ollut, ei innostusta alkavasta pitkästä lomasta.

Muiden oppilaiden puheensorina ja huudahdukset jäivät taakse Siljan suunnatessa koulupäivän päätyttyä kohti kotiinpäin menevää tietä. Ajatus kaiken loppumisesta tuntui lohdulliselta. Kun mikään muu ei vienyt pahaa oloa pois, voisiko kuolema armahtaa korventavalta tuskalta?

Autotien vartta kulkiessaan Silja teki päätöksen; hän hyppäisi seuraavan auton alle. Kun hän oli toteuttamassa epätoivoista tekoaan, pelko omasta kohtalostaan jähmettikin paikoilleen, ja auto huristeli tytön ohi.

– En uskaltanut tehdä sitä ratkaisua, koska en tiennyt olenko uskomassa ja pääsisinkö taivaaseen. Koin, että Jumalan käsi ylsi synkimpäänkin pimeyteen. Enkeli piti minua kädestä, kun päätin jatkaa elämääni.

Kertominen pahensi kiusaamista

– Äiti sanoo, ettei ole koskaan tavannut niin iloista lasta, kuin minä olin pikkuisena, kertoo Silja, jonka silmissä tuikahtaa ilo, varmaankin se sama, jonka äiti on alusta saakka nähnyt.

Lapsuuden huolettomuuden ja ilon sekaan alkoi tulla tummempia sävyjä, kun Silja aloitti viisivuotiaana esikoulun. Samalla luokalla olevat kaksi tyttöä ottivat Siljan heti silmätikukseen. Esikoulussa alkanut koulukiusaaminen kesti kaikki vuodet alakoulun loppuun saakka.

Kiusaajia oli aluksi pieni porukka, mutta kolmannen ja neljännen luokan aikana porukka laajeni. Kiusaaminen oli jatkuvaa, ja sitä tehtiin salassa eleillä, kehonkielellä, vihaisilla katseilla, haukkumisella ja poissulkemisella. Joskus tilanne eskaloitui fyysiseksi tönimiseksikin.

Alussa Silja kertoi asiasta vanhemmilleen, jotka ottivat yhteyttä opettajaan. Tilannetta selviteltiin, mutta asia ei muuttunut parempaan, vaan päinvastoin.

– Opettajat pitivät kiusaajille puhutteluja, mutta kertomisen jälkeen kiusaaminen vain paheni. Lopetin kertomasta asiasta myös vanhemmilleni, koska ajattelin, että kiusaaminen pysyy edes jollakin tavalla siedettävänä, jos siihen ei puututa.

Paraneminen vie aikaa

Seitsemännelle luokalle siirtyessään Silja löysi ensimmäiset oikeat ystävät. Hän kertoi heille tilanteestaan, ja ystävät ottivat hänet suojiinsa. Samoihin aikoihin hän päätti laittaa Instagram-tilin. Siellä hän alkoi kertoilla avoimesti kokemuksistaan.

Eräänä päivänä Silja jakoi Instagram-tilinsä viestillä äidilleen. Järkytyksestä toivottuaan äiti otti yhteyttä kiusaajien vanhempiin ja alkoi hakea tyttärelleen ammattiapua.

Avun saaminen on ollut kivikkoista, mutta masennuslääkkeiden aloittaminen alkoi pikkuhiljaa nostaa mielialaa. Epäsäännöllisen keskusteluavun jälkeen Silja sai vihdoin paikan viime kesän alussa sairaalan psykiatriselta osastolta. Jakso osastolla ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, vaan Silja koki, ettei hänen tilannettaan täysin ymmärretty siellä.

– Osastolla oli aivan ihanat hoitajat, mutta tilanteestani olisi saanut realistisemman kuvan, jos ei olisi ollut kesäloma. Oloni oli parempi, kun en nähnyt kiusaajiani, eivätkä traumat olleet silloin niin vahvoina päällä.

Osastojakson anti auttoi kuitenkin jäsentelemään ajatuksia ja loi toivoa, että paraneminen on vielä mahdollista.

– Pikkuhiljaa tuska, jonka olin luullut olevan pysyvää, muuntui repivistä liekeistä tasaiseksi kuumeeksi koko kehoon. Silloin tajusin, että minullakin on mahdollisuus parantua, vaikka se veisikin aikaa, Silja kertaa käänteentekevää hetkeä.

Keho tallentaa trauman

Trauma on pyyhkinyt muistot Siljan mielestä noin kahdeksan vuoden ajalta.

– Minulla ei ole selkeitä muistoja tuolta ajalta, vain sumuisia kuvia. Voin tarkistaa kuitenkin päiväkirjoistani, mitä on tapahtunut. Vanhempani myös kertovat ja tarkentavat joitakin asioita, jotka ovat epämääräisinä mieleni perukoilla.

Jotkin kiusaamista muistuttavat asiat toimivat yhä triggereinä, eli laukaisevat mielessä ja kehossa traumamuistot vahvana ahdistuksena ja paniikkioireina. Traumat ulottuvat rauhanyhdistykselle seuroihin saakka, jossa osa kiusaajista myös käy.

Käynti toisen paikkakunnan seuroissa oli ikimuistoinen kokemus.

– Yllätyin, kun toisen paikkakunnan rauhanyhdistyksellä koin rakkautta ja yhteyttä, jonka lapsuudestani muistan. Olin osa yhtä isoa perhettä, vikoineni ja virheineni. Yllättäen sairauteni, menneisyyteni ja diagnoosini olivatkin merkityksettömiä.

Anteeksi antaminen auttaa päästämään irti

Vuosien saatossa kiusaajille tuli katumisen hetkiä ja he pyysivät Siljalta anteeksi. Seuraavana päivänä kiusaaminen kuitenkin aina jatkui. Silja oppi, että anteeksipyynnöllä ei ollut heidän kohdallaan mitään merkitystä.

– En tarvitse heiltä enää anteeksipyyntöä. Mutta jos he haluavat joskus pyytää anteeksi, pitäisi kaikki asiat keskustella ja käydä läpi.

Mielessään Silja on kuitenkin antanut heille anteeksi. Tämä on ollut välttämätöntä oman hyvinvoinnin ja irti päästämisen takia.

Suurimman avun Silja kokee saaneensa tukihenkilöltä, jota tapaa kuusi tuntia viikossa. He käyvät yhdessä salilla ja kävelyllä. Tukihenkilön antama kannustus ja rohkaisu erilaisissa tilanteissa on ollut korvaamatonta.

Silloin kun muuta ei ole ollut, on ollut tunne Jumalan huolenpidosta.

– Vaikka omat voimani loppuisivat, Jumalalla on keinonsa. Taivaan Isälle kelpaan aina tällaisena. Se lohduttaa erityisesti silloin, kun en koe olevani tarpeeksi arvokas ihmiseksi.

Tulevaisuudella on annettavaa

Silja tietää, että paraneminen kiusaamisesta aiheutuneesta traumasta voi olla pitkä prosessi. Suunta on kuitenkin ylöspäin. Jokin pieni ääni vielä kuiskuttaa, että sairaus tulee olemaan aina osa elämää, mutta ehkä sekin ääni vielä vaimenee.

Tulevaisuuskaan ei ole enää mustaa ja näköalatonta, vaan valoa, unelmia ja tavoitteita on tullut pikkuhiljaa elämään.

– Suunnitelmissani on muuttaa omilleni jonkun vuoden jälkeen ja hakeutua samalla psykoterapiaan. Isona haluaisin olla kirjailija, Silja henkäisee.

Silmissä välähtää taas ilo. Pienen Siljan ilo, joka on kaikki nämä vuodet ollut syvällä piilossa, mutta kuitenkin aina siellä.

Kommentti

Teit sen mitä pystyit

Ihan aluksi haluaisin halata sinua lujasti, rakas Silja, ja kertoa, että olet joutunut kokemaan niin kohtuutonta ja pitkäaikaista kiusaamista, ettei sellaista kenenkään, varsinkaan lapsena ja nuorena, pitäisi joutua kokemaan!

Olet tehnyt sen, mitä pystyit. Kerroit vanhemmillesi, kiusaamista selviteltiin ja hoidettiin. Me aikuiset, minäkin, olemme aika sokeita lasten ja nuorten oireilujen suhteen. Haluamme uskoa, että kaikki on hyvin, kun asia on hoidettu.

Kiusaamisen jatkuessa päätit kestää, vaikka asetelma oli ihan epäreilu. Sinä olit yksin, kiusaajia useita.

Ehkä et halunnut vaivata enempää vanhempia ja opettajia, kun ei apua ollut tullut? Olet ollut urhea, niin urhea, ettei kenenkään tarvitsisi olla!

Jatkoit tunnollisesti koulua 6. luokan loppuun. Ja sen jälkeenkin.

Voisi ihmetellä, miksi itsetuhoajatukset voimistuivat kesäloman alkaessa, kun taukoa kiusaamiseen oli tulossa. Ajattelisin, että olit sinnitellyt niin voimiesi äärirajoille, ettet jaksanut yhtään enää. Olit vakavasti masentunut.

Olet saanut apua. Sen toivoisi olleen jatkuvampaa ja tukevampaa.

Sinulla on hyviä suunnitelmia. Pitkäaikainen psykoterapia Kelan kuntoutusvarojen tuella on kannatettava ajatus. Onnea suunnitelmiesi toteutumiseen, Silja!

Sinikka Honkonen, psykiatrian erikoislääkäri, eläkkeellä

Psyykkinen stressi oireilee myös kehon kautta
– Pitkäaikainen tai usein toistuva psyykkinen stressi (esim. kiusaaminen) saa usein kehon oireilemaan niin voimakkaasti, että joutuu olemaan poissa koulusta. Keho tulee tavallaan avuksi; ei tarvitse kestää sietämätöntä.
– Toistuvat poissaolot esimerkiksi vatsaoireiden tai päänsärkyjen vuoksi ovat kouluterveydenhoitajille tuttuja syitä selvitellä, mikä oireita aiheuttaa.
– Unihäiriöt ja keskittymisvaikeudet ovat tavallisia stressioireita.
– Pitkäaikaisiin oireisiin kannattaa hakea apua ennen kuin ne vaikeuttavat koulunkäyntiä/opiskelua.
– Mikä tahansa huoli painaa mieltäsi jatkuvasti, älä kanna sitä yksin. Kerro aikuiselle luotetulle!
– Netistä saatavaa tietoa nuorten psyykkisistä oireista/häiriöistä ja niiden ennaltaehkäisystä voivat parhaiten hyödyntää nuoret aikuiset, yläkoululaiset ja nuoremmat aikuisten kanssa.
Lähde: Sinikka Honkonen, psykiatrian erikoislääkäri

Tietoa ja apua nuoren mielenterveysongelmiin:
www.nuortenmielenterveystalo.fi
https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/tietoa-mielenterveyden-vahvistamisesta/lapset-ja-nuoret/
https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/nuoren-mielenterveysongelmat/

Kuva: Päivi Peltoniemi (Kuva on kuvituskuva, eikä kuvan henkilö liity juttuun.)