Haavemaailmasta makaroonilaatikolle

Teksi ja kuva: Anni Impiö

Joskus elämä tuntuu kaurapuurolta. Sitä syö joka aamu, eikä se ole pahaa, mutta ei se myöskään maistu paljon miltään. Joskus taas kaikki tuntuu olevan sikin sokin ja sekaisin, eikä mistään tunnu löytyvän rauhaisaa kolkkaa. Niinä hetkinä yritän mielessäni kulkeutua jonnekin kauemmas. Pois mylläkästä tai tasaisesta harmaudesta, jonnekin, jossa kaikki olisi tasapainossa. Usein ajattelen tätä paikkaa maaseuduksi, pieniksi puroiksi, niityiksi ja auringonlaskujen maalaamaksi taivaaksi. Mieleeni lipuu kuva itsestäni maalaamassa kaukana häämöttäviä vuoria, metsää, joutsenia muuttomatkallaan. Vaikka joku huutaisi minua alakerrasta, en haluaisi lähteä haavemaailmastani – en vaikka olisi ruokana makaronilaatikkoa. 

Oletko huomannut, kuinka paljon makaronilaatikko näyttää kaurapuurolta?

Alhaalta kuuluu huuto: ”Nyt kaikki makaronilaatikolle!” Kuulen huudon, ja pomppaan pystyyn. Mutta hei, kuka meistä voisi vastustaa sellaisen ruuan kutsua? Istun pöydässä, ja katson ruokaani. Oletko huomannut, kuinka paljon makaronilaatikko näyttää kaurapuurolta, ainakin jos kaukaa katsoo? Asia on vähän sama isollakin mittakaavalla. Joskus harmaus ei haittaa, joskus se on rauhoittavaa ja kodin tuntuista. Joskus tasaiseen massaan pitää tyytyä, joskus taas siitä voi jopa nauttia, kun ajattelee syödessä, että sen jälkeen on jotain odottamisen arvoista.

Kun ajattelen sitä, pinnalle tulee turvallisuuden tunne

Mutta täytyyhän jossain olla jokin turvapaikka? Pakko jossain on olla paikka, jossa ei ole enää murhetta eikä suruja. Kuulostaako tutulta? Uskovaisille se saattaakin kuulostaa. On turvallinen tunne kun tietää, että jossain on määränpää, jokin asia mitä voi tavoitella. Minulle se ainakin tuo rauhan ja turvan tunnetta. Aina joskus on vaikeaa, mutta sitten seuroista ja arjestakin löytää voimaa jatkaa. Ja jos itselle tapahtuu kompurointia elämän portaissa, on helpottavaa ajatella palkintoa portaiden päässä.

Aina joskus kuvittelen, minkälaista on taivaassa. En ole saanut luotua varsinaista kuvaa tai näkymää, mutta kun ajattelen sitä, pinnalle tulee aina juurikin turvallisuuden tunne. Se on paikka, jossa ei tarvitse olla yksin silloin kun tarvitsee toisten tukea.