Tekstit ja kuvat: Milena Määttä

Kuvateksti: Tärkeiden aiheiden lomassa Emilia Manninen, Venla Tissari, sylissään Aviva Linna, Anni Linna ja Rauha-Tuulia Ollila muistivat myös nauraa.

Uskallanko olla vain?

Riittämättömyyden tunteet ovat yleisiä, ja niitä liittyy moniin elämän osa-alueisiin. Mikä niihin voisi auttaa?

Lämpimän etelätuulen puhaltaessa istahdamme Rovaniemen Kirkkolammen rantaan. Myrskyistä iltaa edeltävä iltapäivä on pilvetön. Pieni puu vieressä varjostaa sopivasti.
Keskustelemme tuttujen nuorten naisten kanssa riittämättömyyden tunteesta. Mistä kaikesta riittämättömyyden tunteita tulee, ja mikä noihin tunteisiin voisi auttaa?
Ensimmäinen yhteinen toteamus on, että ainakin aihe on tuttu. Kaikki ovat kokeneet riittämättömyyttä, erilaisissa asioissa.

Onnistumisen paineet työssä ja opinnoissa

– Itsehän sen varmaa luo sen paineen, mutta niin herkästi vertaa itseä muihin opiskelijoihin. Jos ei vaikka etene oikeassa tahdissa tai panosta koulutehtäviin yhtä paljon kuin muut, niin se tuo sitä riittämättömyyden tunnetta. Aika paljon on sellainen olo, että koko ajan pitäisi tehdä enemmän ja paremmin, Venla Tissari aloittaa.
– Ja toisaalta, se tuntuu helposti siltäkin, että ihan sama kuin paljon sää teet, niin silti mikään ei riitä, kommentoi Anni Linna.

Sitä on aika ankara itselleen.

Tissari jatkaa, että jos kovakaan työ ei näy esimerkiksi hyvinä arvosanoina, voi helposti jäädä olo, ettei yllä koulun tai yhteiskunnan vaatimuksiin.
Usein on niinkin, että ihminen on vaativa ensisijaisesti itse itselleen.
– Helposti on sellainen olo, että pitäisi onnistua täydellisesti, vaikka töissä. Jos ei saa itsestä annettua ihan satasella kaikkea, niin siitä tulee se riittämättömyyden tunne. Sitä on aika ankara itselleen, pohtii Emilia Manninen.

Minä suhteessa muihin

Keskustelun edetessä huomaan, että monet aiheista liittyvät siihen, mitä olemme suhteessa muihin. Riittämättömyyden tunnetta voi aiheuttaa esimerkiksi se, että haluaisi aina pystyä ”antamaan itsestään” tärkeisiin ihmissuhteisiin.
Yksi nuorista kommentoi, että erityisen paljon riittämättömyyden tunnetta tuo se, jos joku läheinen tarvitsisi apua, mutta omat voimavarat eivät riitä auttamiseen tai kuuntelemiseen. Muut yhtyvät kokemukseen.
– Jos on vaikka väsynyt ja jollain ystävällä menee huonosti, niin yhdessä olemisen jälkeen voi jäädä sellainen olo, etten osannut tarpeeksi huomioida sitä toista tai en osannut täydellisesti kohdata. Sitten jos niistäkin tunteista sanoo, niin ei se toinen ole yleensä ajatellut niin, toinen jatkaa samaan aiheeseen.

Täydelliseksi ei tarvitse tulla

Pohdimme yhdessä myös keinoja, miten riittämättömyyden tunteista voisi päästä eteenpäin. Keskustelua herää erityisesti siitä, että vaikka itseään kohtaan on helposti vaativa, on tärkeää muistaa, ettei aina tarvitse olla parhaimmillaan.
Tissari kertoo esimerkin kokemuksestaan: hän oli itse hyvin väsyneenä nähnyt ystävää, joka oli sitten lopuksi sanonut, että olipa mukava nähdä. Tissarista itsestään oli tuntunut, ettei ollut pystynyt antamaan tapaamiseen mitään, ja sanoittikin tunteen ystävälleen.
– Hän vastasi, että kyllä se on ihan yhtä tärkeää nähdä silloinkin, kun on väsynyt, ja vaikka ei olisikaan mitään annettavaa. Että saa nähdä iloisena tai surullisena.

Yllättäen kaikilla on jotain siellä pinnan alla.

Muut ovat samoilla linjoilla.
– Niin, ei tarvitse vaan silloin nähdä muita, kun on itsellä hyvä päivä, Manninen kommentoi.
– Ja monesti jopa silloin saattaa antaa yllättävästi, kun itsellä menee huonosti. Voi saada vertaistukeakin, kun asioista puhuu: yllättäen kaikilla on jotain siellä pinnan alla, Linna jatkaa.
– Niin, se saattaa avata monia keskusteluita. Joskus on hirveän tärkeää, että saa vaan olla jonkun kanssa, jos on hankalaa. Toinen ihminen on vaan siinä läsnä, täydentää Rauha-Tuulia Ollila.
Aina ei siis tarvitse jaksaa ”antaa” mitään. Väsyneenäkin saa olla ja tulla nähdyksi. Usein myös oman kokemuksen ja tunteen ääneen sanoittaminen voi auttaa. Läheiset voivat parhaimmillaan tukea ja kertoa: ei ole mitään hätää, saat olla juuri tuollainen kuin olet.

Kirjoittajan kommentti:

Jokainen tuntee joskus häpeää

Itselleni riittämättömyyden kokemus on tuttu. Vaikka itsestä osaisi pääasiassa ajatella hyvää, välillä yli vyöryy sellainen itsekritiikin aalto, että tulee aivan vakuuttuneeksi siitä, ettei kelpaa mihinkään. Vaikeimpia nuo tunteet ovat silloin, kun ne eivät kohdistu omaan tekemiseen, vaan siihen, mitä on.

Häpeän tunne saa aikaan halun piiloutua.

Häpeätutkija Brené Brown kirjoittaa, että näissä onkin merkittävä ero: jos teen huonosti, tunnen syyllisyyttä. Jos ajattelen olevani huono, tunnen häpeää. Häpeän tunne saa aikaan halun piiloutua tai peittää itsestään jotain.
Brownin mukaan jokainen ihminen tuntee joskus häpeää. Sen juurisyyt voivat olla monissa asioissa. Itseään ja oman häpeän taustalla olevia asioita kannattaa kuulostella. Ennen kaikkea kannattaa uskoa Raamatun sanat: ”Minä olen ihme” (Ps. 139:14). Jumala ei ole tehnyt luomistyössään virheitä. Toimimme usein huonosti, mutta saamme kuitenkin luottaa siihen, että se, mitä pohjimmiltaan olemme, on ihmeellisen arvokasta. Sitä ei tarvitse hävetä.