Kuuletko kohinan?
Kuva: Kersti Paavola
”Keskellä maailman ja myrskytuulen äänesi hellän sanassasi kuulen” (SL 201: 4).
Kuuletko kohinan? Maailman tuulten pauhinan. Se ravistelee kaikkea ympärillämme. Pieksee puiden latvustoja. Repii ja raastaa oksakattoa päidemme päällä.
Kuule, kuinka se ujeltaa vanhojen talojen nurkissa ja kerrostalojen kattopelleissä. Valittaa ainaista tuskaansa tempoen vihan vimmalla kaikkea ympärillään. Pieni hiirikin kotikivensä kolossa kuulee sen, kääntelee suuria korviaan kummastellen tuota voimaa.
Kuuntelen paimenen ääntä.
Katso, kuinka se heittelee rapaa ja roskia pitkin ruostuneita rautateitä. Paiskoo joskus jollekin kuulunutta tavaraa kohti sotatantereiden ei-kenenkään maata yli kulon kärventämien nummien. Harvaturkkinen jänis katselee sen menoa yli erämaiden, korvat pystyssä, valppaana.
Tunnetko sen? Minä tunnen. Tunnen, kuinka se pörröttää hiuksiani, vihmoo hiekkaa silmiini, tempoo vaatteitani. Tunnen sen ihollani, kun se virtaa sormieni lävitse. Seison sen keskellä selkä vakaata uskon tiilimuuria vasten. Kuuntelen paimenen ääntä tuulen pauhinan yli. Seisothan kanssani?
