Pieni mutta merkittävä teko
Oli kämppäilta ja istuttiin kaikki keittiön pöydän ääressä juttelemassa niitä näitä. Kysymyspurkista nostettiin välillä jokin kysymys, johon kaikki vastasivat. Nostin lapun ja luin sen ääneen:
“Mikä on paras kehu minkä olet saanut?” Kukaan ei sanonut mitään ja jokaisen kasvoilta näki, kuinka he olivat uppoutuneet miettimään vastausta kysymykseen. Pikkuhiljaa keskustelu alkoi aueta, ensin ääneen miettimisellä ja sitten vastauksilla.
“Mää ehkä sanoisin sen, kun mulle on sanottu, että mun silmät on kuin prinsessan”, Huomasin sanovani ääneen muistoni, kun olimme kotipaikkakuntani kaveriporukalla mökkeilemässä ja lähdimme ulos ottamaan kuvia.
Valkoiset kinokset peittivät maan ja veden pinta oli jäätynyt aikaa sitten. Laskeuduin portaita pitkin alas mökin ovelta. Huomasin, kuinka ystäväni oli tähdännyt kameran minua kohti ja otti kuvan. Lunta satoi hiljalleen maahan ja yksi kavereistani otti vauhtia, pomppasi liukurin kyytiin ja laski rannan rinnettä pitkin alaspäin nauraen. Katsoin suoraan kameraan ja kuulin laukaisimen painautuvan alas. “Sun silmät on ihan niin ku prinsessalla”, kuvaajana toiminut ystäväni tokaisi. “Vähä että on!” hänen vierellensä ehtinyt ystäväni katsoi kamerasta kuvaa ja vahvisti sanoja.
“Toi on kyllä oikeasti hyvä kehu”, kuulin jonkun sanovan ja palauduin taas kämppämme keittiöön, jossa osa yhtyi sanoihin nyökyttäen päätään.
Ulkonäköpaineiden määrä on valtava.
Ulkonäköpaineiden määrä on valtava tämän ajan nuorilla. Ja ylipäätään paineet omasta suoriutumisesta ja käytöksestä ovat kovat. Varmasti on ennenkin ollut, mutta nyt muun muassa some lisää paineita. Numeroiden hehkutus koulussa, kuvat hoikista vartaloista ja ehostetuista kasvoista sekä kaiken näköiset vertailut luovat paineita elämään.
On tullut huomattua kehujen merkitys. Onko parempaa tunnetta kuin se, että saat yllättävässä tilanteessa yllättäviä kehuja ehkä yllättävältäkin henkilöltä? Jokin ihan pienikin kehu voi saada päivän mielialan muuttumaan täysin, jos se tulee oikeassa hetkessä oikealta henkilöltä.
Pienellä teolla voi olla merkittävä vaikutus. Voit tehdä toisen päivästä mahtavan vain sillä, että sanot hänelle muutamat sanat, jotka eivät sinulta vaadi paljon. Siksi tuleekin usein mietittyä, että miksi kehuja on niin vaikeaa sanoa ääneen. Ei niitä kannata keksimällä keksiä mutta jos mielessä on jotain, niin en usko kenenkään pahastuvan, jos ne sanoo ääneen.