Ajattelen sinua siionin nuori, joka kipuilet uskonasioiden kanssa. Ajattelen sinua, joka koet yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka ympärilläsi olisikin ehkä läheisiä ystäviä. Sinua, joka tallaat suviseurakentällä heinää jalkojesi alle ja näet ympärilläsi vain onnellisuutta ja iloisia jälleennäkemisiä. Sinua, jonka ainoa toive on löytää vierellesi edes yksi uskovainen matkaystävä.

Tänä vuonna Suviseuroja vietettiin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Toiset kokoontuivat mökeille tai leirintäalueille. Jotkut pelloille tai vanhempiensa pihoille. Pystytettiin telttoja ja rakennettiin juhlaportteja. Leikkimökkiin saatiin sujuvasti järjesteltyä kioski. Lapset möivät kylmälaukuista jäätelöä ja ehkä keräsivät teiden varsilta roskia. Seurapuheet ja laulut kaikuivat kaiuttimista ja niitä hiljennyttiin porukalla kuuntelemaan.

Some täyttyi suviseurakuvista. Ystävien ja perheiden kokoontumisista jaettiin muistoja muidenkin nähtäväksi. Ja vaikka moni meistä sai viettää mukavaa viikonloppua läheistensä kanssa ja ehkä ajatteli, että nämä Suviseurat voisivat olla lohdulliset niille, jotka kokevat yksinäisyyttä, ei todellisuus ole välttämättä ollut täysin sitä.

Kuvittele, miltä sinusta tuntuisi, jos istuisit muuten hiljaisen kerrostaloasuntosi olohuoneen sohvalla, mutta taustalla kuuluisi seuralauluja. Kun joka kerta avattuasi jonkin sovelluksen, etusivusi täyttyisi mitä kekseliäimmistä Suviseurojen viettotavoista ja näkisit, miten tuttusi olisivat kokoontuneet yhteen istumaan auringon lämmössä ja nauttimaan Suviseurojen tunnelmasta.

Näitkö viikonlopun aikana kuvia ihmisistä, jotka jäivät asunnolleen tai kotiinsa viettämään aikaa yksin? Entä kertoiko joku, että kamppailee omien ajatustensa kanssa ja miettii, jaksaako enää pysyä uskomassa? Että on rukoillut Taivaan Isältä ystävää, jota ei kuitenkaan ole tullut vastaan.

Toisinaan meidän on vaikea nähdä oman kuplamme ulkopuolelle. Riittää, että itsellä on asiat hyvin. Riittää, että itsellä on tarpeeksi hyviä ja läheisiä ystäviä.

Olen toisinaan kuullut, miten jotkut saattavat sanoa, etteivät jaksa tutustua uusiin ihmisiin, sillä kokevat, että heillä on jo elämässään riittävästi ystäviä. Mutta mitä jos se ihminen, joka seisoi yksin rauhanyhdistyksen eteisessä seinänvierustalla ja jonka kuvittelit vain odottavan jotakin, olikin ensimmäistä kertaa kuukausiin rohjennut tulla rauhanyhdistykselle? Joka sisällään toivoi, että kuuluisi johonkin niistä porukoista, jotka seisoskelivat ympyrässä hänen lähellään. Joka ehkä olisi vain kaivannut pienen rohkaisevan pukkauksen olkapäähän ja kysymyksen, lähtisitkö meidän kanssa viettämään iltaa, jotta olisi voinut puhjeta kukkaan. Ehkä hän olisikin ollut se illan hauskimpien juttujen kertoja. Tai ehkä hän olisi rökittänyt teidät lautapeleissä. Tai ehkä hänellä olisi ollut jotain annettavaa teille muille, jos hänet olisi vain otettu avoimin sylin vastaan ja hän olisi kokenut saavansa olla oma itsensä. Että hän olisi tuntenut olevansa arvokas juuri sellaisenaan.

Rakas nuori. Taivaan Isällä on varaa siunata elämääsi ja antaa sinulle se kaipaamasi uskovainen matkaystävä. Hän voi myös kirkastaa kiperiä mieltä vaivaavia ajatuksiasi, jotta ymmärtäisit, miten arvokkaan lahjan olet saanut, kun saat kantaa uskoa sydämelläsi. Jokainen rukouksesi ja pyyntösi kuullaan. Aina emme vain voi ymmärtää, emmekä muista, että Taivaan Isän käsitys ajasta on eri kuin omamme.

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6)