Nuoruuden armollinen keskeneräisyys
Kuva: Ruut Seppälä
Kirjoitan tätä keskellä nuoruuttani. 16-vuotiaana olen juuri siinä iässä, jossa en enää ole lapsi, mutten vielä täysin aikuinenkaan. Nuoruutta kuvaillaan ihmisen kulta-ajaksi, mutta silti monet nuoret suhtautuvat negatiivisesti omaan ikäänsä. Nuori mieli saattaa tahtoa jo aikuisuuteen ja toisaalta haikailla mennyttä lapsuutta ja sen vapautta.
Minäkin samaistun näihin ajatuksiin. Tahtoisin jo joitain aikuisuuden tuomia vapauksia, lähinnä käytännön juttuja. Ajokortti ja oma asunto tuntuvat houkuttelevilta. Sisälläni asuu kuitenkin vielä se pörröpäinen pikkutyttö, joka leikki varsinaissuomalaisen saariston kallioilla ja kankailla.
Kaikesta puuttuu lapsuuden taianomaisuus.
Tahtoisin vieläkin viettää aikani kiipeilemällä Miekkulan mäntyihin ja rakentamalla majoja kuusen juurille. Eihän toki mikään estä minua tekemästä niin, mutta tuntuu, että kaikesta puuttuu jo lapsuuden taianomaisuus.
Nuoruudessa on kuitenkin suuri rikkaus, jonka näkemiseen ei välttämättä tarvita korkeaa ikää. Minäkin näen sen. Nuoruus on armollista. Vielä ei tarvitse olla valmis. Nuoruus on aika, jolloin ihminen on elämälle avoinna. On ihanaa, etteivät kaikki, nyt niin suurilta tuntuvat asiat ole ikuisia. On lohduttavaa tietää, että elämä tästä ehkä vain tasoittuu aikuisuutta kohti mennessä.
Kehittyvä mieli tarvitsee turvaa.
Kehittyvä mieli tarvitsee turvaa. Suurimaan turvan olen nuoruuden muuttuvuudessa löytänyt pysyvästä Jumalan sanasta.
”Muista luojaa nuoruudessa, sielun aarre säilytä, pahain päiväin saapuessa, Herran tie on kestävä” (SL 181).
Muuttuvuudessaan nuori on myös herkkä maailman kovuudelle. Monet kiusaukset ja epäilykset ahdistavat meitä. Olemme tulevaisuus, mutta tulevaisuus, oli se riippuvainen meistä tai ei, näyttää maailmassa toivottomalta. On uskomaton rikkaus ja lahja saada maailman mustien näkymien keskellä luottaa Jumalan johdatukseen.
On armollista ja turvallista saada olla keskeneräinen, vielä muuttuva, taipuva ja kasvava.
Oi siunattu nuoruus!
Mitä lienetkään!
Vapautta kenties
Olen vielä lapsi
En valmis tähän maailmaan
Kuka mua täällä auttaa vois
Ja turvan sois
Vaikka itse eksyn ja harhaan
Mua maailman polut vie
Oi Herrani sä armollinen
Autathan lastasi
Nuorta kulkijaa
Rakastasi
Rakkautesi
Se kantaa
Sen turviin jään
Mä avuton