Mikä tekee juoksijasta juoksijan?

Vedän lenkkarit jalkaan ja laitan kuulokkeet korville. Laitan siikkareita soimaan ja lähden pururadalle. Lenkin jälkeen minulla on hyvä olo, mutta kun erehdyn selailemaan Instagramissa muiden juoksijoiden postauksia, minua alkaa ahdistaa. Olenko huono juoksija, kun muut ovat minua nopeampia?

Kävin ensimmäisen kerran juoksemassa vapaaehtoisesti silloin, kun opisto loppui. Huomasin nopeasti tykkääväni siitä, mutta kesän tullessa juoksemisesta tuli pikemminkin tukalaa kuin mukavaa, koska oli niin kuuma. Aloin kuitenkin lukion alun jälkeen taas käydä juoksemassa, ja silloin aloin kunnolla tykätä siitä.

Olin salaa kateellinen niille, jotka pystyivät juoksemaan puolimaratonin.

Olen aina ihaillut juoksijoita ja niitä, jotka jaksavat juosta yli kymmenen kilometriä. Varsinkin opistossa olin salaa kateellinen kaikille niille opistolaisille, jotka pystyivät juoksemaan puolimaratonin keväällä. Ajattelin, että en ikinä tule juoksemaan niin pitkää matkaa.

Juoksemisen aloittamisen jälkeen aloin kehittyä siinä aika nopeasti. Puolitoistakuukautta juoksun aloittamisen jälkeen jaksoin ensimmäisen kerran juosta kymmenen kilometriä. Se oli minulle iso yllätys. En ikinä ajatellut, että jaksaisin juosta niin lyhyessä ajassa niin pitkän matkan. Toinen vielä isompi yllätys minulle oli se, kun jaksoin noin puolitoista kuukautta sitten juosta puolimaratonin, vaikka vähän yli puoli vuotta sitten en olisi edes osannut kuvitella, että jaksaisin joskus juosta niin pitkän matkan.

Pelotti, että olisin siinä huono.

Juoksemisen aloittaminen kuitenkin jännitti. Pelotti, että olisin siinä huono, vaikka samalla tiesin, että että juoksemisessa kehittyy. Harvat pystyvät juoksemaan kymmenen kilometriä ihan ilman harjoittelua ja urheilutaustaa ja ehkä se on ihan hyväkin. Kun saavuttaa jonkin itselle asetetun tavoitteen, tajuaa helpommin, kuinka paljon on kehittynyt ja touhu muuttuu muutenkin merkityksellisemmäksi.

Juoksemiseen totuttelemiseen meni myös aikaa. Kesti kauan, ennen kuin pystyin oikeasti nauttimaan juoksulenkeistä. Luulen kuitenkin, että en koskaan pysty rehellisesti sanomaan, että jokainen juoksulenkki olisi nautinnollinen, koska joskus juokseminen vain tuntuu jostain syystä raskaammalta kuin yleensä.

Tuntui, että kaikki juoksevat niin nopeasti.

Juoksusta innostuneena aloin jossain vaiheessa seuraamaan somessa muita juoksijoita. Instagramissa alkoi tulla vastaan yhä useammin ja useammin juoksuaiheisia videoita. Silloin vertailu muihin alkoi. Tuntui, että kaikki juoksevat niin nopeasti, että aloin kyseenalaistaa, voinko edes kutsua itseäni juoksijaksi. Onnistuin kuitenkin löytämään myös juoksijoita, jotka juoksevat suunnilleen samaa vauhtia kuin minä, mikä teki oloni vähän helpommaksi.

Muihin vertailu ei kannata.

Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa tajuta, etteivät vauhti ja matka tee juoksijasta juoksijaa, vaan se, että ylipäätänsä juoksee. Tajusin myös, että muihin vertailu ei kannata, koska ainoa ihminen, johon voi kunnolla verrata itseään on minä itse. Ei muilla ihmisillä ole täysin samanlaista juoksutaustaa tai peruskuntoa kuin itsellä. Huomaan kuitenkin aina välillä, että vertailua tapahtuu, ehkä siitä ei pysty pääsemään kokonaan eroon. Jotenkin se tapahtuu niin alitajuisesti, ettei sitä aina edes huomaa.

Voi olla juoksija, vaikka kävisi kerran viikossa tai harvemmin juoksemassa tai jos juoksee kävelyvauhtia. Voi olla juoksija, vaikka kävelisikin osan matkasta tai jos käy alle kolmen kilometrin juoksulenkeillä. Voi olla juoksija, vaikka olisi aloittanut juoksemisen ihan vasta. Ei juoksussa tärkein asia ole matka tai aika eikä se, kuinka kauan on juossut, vaan itse juokseminen ja se, että juoksee tavalla, mistä itse tykkää.

Kuvateksti: Lenkkeilin myös lomalla Espanjassa sukulaisteni kanssa.