Epäreiluja paineita

Stiina Tuikkanen

Kun sain tietää, että minun pitäisi kirjoittaa juttu ulkonäköpaineista, säikähdin. Hetken tuntui, etten halua kirjoittaa koko juttua ollenkaan. Miten muka voisin kirjoittaa aiheesta vaikuttamatta siltä, että haen huomiota?

Mietittyäni asiaa aloin ihmetellä, mistä johtuu, että ensimmäinen ajatus oli tuo. Ulkonäköpaineet ovat arka ja henkilökohtainen aihe, josta kertominen tuntuu vaikealta. Ajattelen olevani liian hyväosainen valittamaan niistä: minulla on koti, perhe, ystäviä ja paljon muuta, mistä olla kiitollinen. Tuntuu, ettei minun pitäisi puhua paineista, nehän ovat pieni murhe verrattuna nälänhätään, sairauksiin ja köyhyyteen.

Nykyään tuntuu, että kaikesta löydetään jotain negatiivista.

Fakta on silti se, etteivät paineet siitä kuitenkaan häviä. On epäreilua, että asia, johon ei voi vaikuttaa, tuo paineita. Nykyään tuntuu, että kaikesta löydetään jotain negatiivista. Vaikka jokin piirre tuntuisi itselle arkipäiväiseltä, aina joku sanoo toisin. Ristiriitaisia ajatuksia kauneudesta tulee vastaan etenkin somessa. Yhden mielestä vain siniset silmät ovat kauniit, toinen romantisoi ruskeita ja kolmas uskoo vihreiden olevan ne oikeat. Ei ihme, että monet haluaisivat muokata ulkonäköään, kun mikään ei tunnu riittävän. Paineet tuntuvat kasaantuvan iän myötä: lapsena ulkonäkö oli vain seikka toisten joukossa, ja erilaisuus oli siistiä. Peiliin vilkaistessa näki itsensä juuri sopivana.

On helppo sanoa toisten olevan täydellisiä omina itsenään. Vaikka he ovat erilaisia, en ajattele, että heidän ulkonäöissään olisi vikoja enkä vertaile heitä. Erilaiset piirteet kuuluvat heille ja ovat osa heitä.

Omia piirteitäni ja kehoani katson kriittisesti ja arvostellen.

Vaikeampaa on ajatella itsestäni samalla tavalla. Omia piirteitäni ja kehoani katson kriittisesti ja arvostellen. Se juuri tuntuu itsekkäältä, kun tiedän, että minun pitäisi olla kiitollinen kehostani. En myöskään usko, että muut katsovat minua ihan samoin kuin itse katson, vaikka siltä tuntuisikin. Lopulta kiinnitämme huomiota eniten itseemme, eikä meitä kiinnosta paljoakaan, miltä toiset näyttävät. Ehkä jos näkisimme itsemme toisten silmin, oppisimme, etteivät toiset arvioi meitä kuten itse teemme. Suurin kriitikkomme olemme me itse.

Luomistyötä olisi tärkeää kunnioittaa arvostamalla omaa itseä.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja hänen luomistyönsä on täydellistä. Olemme juuri oikeanlaisia sellaisina kuin olemme. Luomistyötä olisi tärkeää kunnioittaa arvostamalla omaa itseä.

Rakas Jumala! Suo, että muistaisin sitä pientä minua, jota ei kiinnostanut ulkonäkö. Opeta minua ajattelemaan itsestäni kuin hän.