Onko herkkyys heikkous?

Kuvituskuva: Helena Soranta

Istun saunatuvan sohvalla ja painan pääni polviini. Miksi huonojen asioiden pitää tuntua niin pahalta, ja miksi tunnen aina haikeutta, kun ystäväni lähtevät meiltä?

Olen aina tuntenut tunteet aika voimakkaasti. Pienenä suutuin todella helposti, minkä takia päiväkodin hoitajat kutsuivat minua pippuriksi. Nykyään osaan hallita tunteitani paremmin. Oikeastaan ajattelin pitkään, että se osa minusta on hävinnyt, koska en osoita mieltäni enää niin vahvasti. Sitten tajusin, että kyse ei ollutkaan rohkeudesta ilmaista itseäni, vaan siitä, että en silloin osannut hallita tunteitani niin hyvin.

Olen joskus toivonutkin, että en olisi niin herkkä.

Aika monesti herkkyys on tuntunut heikkoudelta ja olen joskus toivonutkin, että en olisi niin herkkä. Pienimmätkin asiat ovat saattaneet tuntua maailmanlopulta ja aiheuttaneet ahdistusta, ja se on ollut aika raskasta. Varsinkin ystävien lähtö tuntuu aina erityisen pahalta. Vaikka tietää, että tulee näkemään joskus uudestaan, jostain syystä se silti aina harmittaa ja tuntuu siltä kuin jäisi yksin. Minusta on myös joskus tuntunut, että olisin jotenkin liikaa, koska tunnen niin voimakkaasti, ja välillä minua on hävettänyt se, miten pienet asiat ovat harmittaneet minua.

Tämän vuoden aikana olen kuitenkin tajunnut, että herkkyys on ennemminkin vahvuus kuin heikkous. Negatiivisten tunteiden lisäksi tunnen myös positiiviset tunteet voimakkaasti, ja piristyn pienimmistäkin asioista. Tulen helposti hyvälle tuulelle ja huomaan helpommin ne pienet hyvät asiat elämässäni. Varsinkin sen jälkeen, kun minulla on alkanut menemään paremmin, olen saanut kokea paljon enemmän herkkyyden hyviä puolia kuin huonoja. Totta kai välillä herkkyys edelleenkin haittaa, mutta sen kanssa on vain opittava elämään. Loppujen lopuksi siitä on kuitenkin enemmän hyötyä kuin haittaa ja on vahvuus, että osaa tuntea niin voimakkaasti.

Ihmiset tuntevat välittämisen eri voimakkuudella.

Olen myös tajunnut, että se, kuinka voimakkaasti tuntee välittämisen, on jollain tapaa verrattavissa siihen, miten voimakkaasti tuntee tunteet. Joillain on vain luonnostaan tapana tuntea välittäminen voimakkaampana kuin toisilla, mutta se ei silti tarkoita sitä, etteikö toinen välittäisi yhtä paljon. Ei sitä loppujen lopuksi voi edes vertailla, että välittääkö toinen enemmän kuin toinen. Ihmiset tuntevat välittämisen eri voimakkuudella ja osoittavat sitä myös eri tavoin, eikä oikeasti ikinä voi tietää, kuinka paljon toinen välittää.

Ja vaikka välittäminen välillä sattuisikin, ei se silti tarkoita sitä, että välittäisi liikaa, tai että se olisi hukkaan heitettyä välittämistä, jos toinen ei välitäkään takaisin. On vain hyvä asia, että osaa nähdä sen hyvän toisessa ja pitää toista itselle tärkeänä, varsinkin jos siitä saa itselle hyvää mieltä. Ja vaikka joskus tuntuisikin, että kukaan ei välitä, pitää muistaa, että Taivaan Isä rakastaa meitä ihan aina tavalla, jota emme edes osaa itse käsittää.

Rakkautta on monenlaista.

Välittämistä ja ylipäätänsä rakkautta pohtiessa olen myös älynnyt, että rakkautta on monenlaista, eikä romanttinen rakkaus, jota niin kovasti korostetaan, ole mitenkään enemmän tärkeä kuin toisenlainen rakkaus. Raamatussakin puhutaan kolmesta erilaisesta rakkaudesta; ystävien ja puolisoiden välisestä rakkaudesta, ja Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Jotenkin tuntuu, että nykyään unohdetaan muiden rakkauksien arvo ja odotetaan puolison löytämistä sen takia, että saisi viimeinkin kokea rakkautta, vaikka ei rakkaus ole vain romanttista. Sitä on vanhemmissa, sukulaisissa, sisaruksissa, ystävissä, muissa uskovaisissa ja välillä jopa tuntemattomissakin. Pitäisi vain muistaa huomata se, ja osata arvostaa sitä samalla lailla kuin romanttista rakkautta.