Kiitos, että oot mun kämppis
Opistovuoden jälkeen palasin kotipaikkakunnalle lukion ensimmäisen vuoden ajaksi. Päätös tuntui luontevalta, sillä loppuvuodesta syntyneenä olin lukiota aloittaessani vasta kuusitoistavuotias – vielä yksi vuosi kotona oli ikääni nähden hyvä ratkaisu. Tiesin kuitenkin jo ensimmäisenä koulupäivänäni, että vuosi jäisi kyseisessä lukiossa ainoaksi. Kuluvan
vuoden ajan haaveilin tulevasta muutosta ja kämppäelämästä.
Sain kämppikseni oikeastaan suuren suuni avulla, sillä menin lupaamaan useammalle ystävälleni, että muuttaisin heidän kanssaan tulevana syksynä. Koska en kuitenkaan pystynyt jakautumaan useampaan osaan, päätimme kokeilla asumista neljästään. Vaikka
kavereiden kanssa asuminen onkin yleistä, moni varoitteli minua siitä, että olin muuttamassa ystävieni kanssa. Kuulin huolia siitä, että ystävyyssuhteet katkeaisivat liian tiiviistä yhdessäolosta.
Jännitin ennemminkin käytännön asioita.
Toki huoli oli aiheellinen: Yhdessä asuminen tuo ystävyyteen aivan uudenlaisia haasteita. On jaksettava kohdata toinen ihan kaikenlaisena, hyvien hetkien lisäksi myös esimerkiksi väsyneenä, ärtyisenä, surullisena ja stressaantuneena. On myös
onnistuttava jakamaan kotiaskareet tasapuolisesti ja antamaan toiselle oma tila, kun sitä tarvitsee. Olin kuitenkin luottavainen muuttomme suhteen ja uskoin vakaasti, että meillä kaikki sujuisi hyvin. En muista jännittäneeni oikeastaan mitään itse kämppäelämässä – jännitin ennemminkin käytännön asioita, kuten muuttoa, pakkaamista ja muita järjestelyjä.
Nyt yksi ja puoli vuotta samassa asunnossa samojen kämppisten kanssa asuneena voin sanoa, että kyllä kannatti! Ystävien kanssa yhteen muuttaminen oli kuin olikin hyvä ratkaisu. Neljän tytön mahduttaminen kolmioon saattoi ehkä vaikuttaa haasteelta, mutta vielä toistaiseksi neliöt eivät ole tuntuneet kauhean ahtailta. Arjen jakaminen ystävien kanssa on tuntunut äärettömän suurelta siunaukselta – miten olenkaan saanut näin ihania ystäviä, kämppäkavereita! Silloin tällöin muistamme sanoa sen ääneenkin: ”Kiitos, että oot mun kämppis.”
Ihanaa on useimmiten ihan myös se arki.
Uskovaisten kämppisten kanssa asumisessa ehdottomasti onnellisinta on se, että evankeliumi on arjessa läsnä. On turvallista, että murheiden kanssa ei tarvitse painia yksin ja riidatkin voi sopia evankeliumilla. Jos jokin painaa mieltä, löytyy aina toinen, kenelle asiasta voi puhua.
Erityisesti kämppäelämästä mieleen on painunut kaikki arjesta poikkeava: yhteiset kesäyöt parvekkeella, talvipiknik hangella pakkasella, syntymäpäiväyllätysten järjestämiset ja tyttöjenillat kynttilänvalossa. Toki ihanaa on useimmiten ihan myös se arki, kun laitetaan ruokaa tai tehdään koulutehtäviä yhdessä, tai kun koulusta tullessa on aina joku, kenelle voi selittää koulupäivän tapahtumat ja kuulumiset.
Aivan kuin jokainen ystävyyssuhdekin, myös kämppäelämä on erilaista jokaisella. Ystävän kanssa muuttaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että välit heikkenisivät uusien haasteiden myötä. Parhaimmillaan kämppäelämä syventää ystävyyssuhteita: on ihanaa huomata, että toisen kanssa voi jakaa ne huonotkin päivät. Anteeksiantamus ja toisen kuunteleminen auttavat selviämään myös haasteista.
