Mietin viime vuotta. Mitä olen oppinut? Keväällä tein ahkerasti avoimen yliopiston kursseja, Reisjärvellä päiväseltään kulkien, samalla pieniä sijaisuuksia tehden töissä. Loppukeväästä luin pääsykokeisiin, suunnittelin tulevaa syksyä.  Minne muuttaa, vai muutanko ollenkaan? Käynkö töissä samassa paikassa vai vaihdanko työpaikkaa?

Lopulta muutin Ouluun. Siellä asuminen opetti paljon uusia puolia itsestäni. En pärjää yksin ilman porinakaveria. Mikäli sitä ei ole asunnolla, pitää ottaa puhelin käteen ja soittaa jollekin. Kuljin töissä, samassa paikassa. Näytti siltä, että elämä alkaa rullata hyvällä vauhdilla eteenpäin, vaikka koulupaikkaa ei vielä tullutkaan.

Syksyn aikana huomasin, että Joensuussa alkaisi tammikuussa varhaiskasvatuksen opettaja-koulutus. Pohdin, haenko sinne, onhan unelmani ollut jo pitkään saada olla opettaja. Lopulta mietin, etten häviä mitään vaikka haenkin.
Syyskuussa tuli tieto soveltuvuuskokeista. Oli kerrottava esimiehelle ja järjestettävä vapaata lokakuulle. Hain myös sairaanhoitajaksi Ouluun samaan aikaan. Ajattelin, etten kuitenkaan Pohjois-Karjalaan pääse. Täytyi suunnitella jo varasuunnitelmia. Ajattelin, että minusta voisi tulla ihan hyvä sairaanhoitaja, ja vaihdoin päämääräkseni sairaanhoitajakoulutuksen, jonne oli viikkoa myöhemmin pääsykokeet.
Pohdin tiedon jälkeen sitä, kumpaan koulutukseen olisin halunnut.
Marraskuussa alkoi pohdinta siitä, otanko paikan vastaan toiselta puolelta Suomea, vai perunko uhkarohkeasti ja odotan sairaanhoitajakoulusta tiedon. Lopulta otin vastaan paikan Joensuusta, ja kuukauden lopulla sain tietää, että olisin päässyt myös sairaanhoitajaksi. Pohdin tiedon jälkeen sitä, kumpaan koulutukseen olisin halunnut. Lopulta ajattelin, että käyn ainakin kokeilemassa Joensuussa. Sairaanhoitajaksi voi hakea uudelleen, mikäli toinen ala ei olekaan itselle se juttu.
Joulukuussa oli kova aherrus töiden suhteen. Alkukuusta oli myös kaksi koulupäivää, jonne täytyi mennä. Samalla alkoi kämpän etsintä, ja se onneksi lopulta löytyi helposti, kun kaverini lupasi majoittaa minut.

Joulu tuli ja meni. Suurin osa sisaruksistani kävi kotikotona, minä vietin useimmat päivät töissä. Ajatukselle, että olen muuttamassa, en ehtinyt antaa paljoa aikaa päivisin. Illalla sängyssä monesti mietin, kuinka selviytyä, kun ei olekaan pikkusisko viereisessä sängyssä kertomassa omasta päivästään.
Ristiriitaisin fiiliksin piti viimeisen viikon aikana hyvästellä työkaverit.
Tuli tammikuu. Aika kotona kävi vähiin, enkä olisi halunnut lähteä viimeisten päivien aikana töihin. Olisi halunnut viettää viimeiset päivät lähellä asuvien sisarusten ja vanhempien kanssa.
Viimeiset työpäivät meni usvassa, ajatusten ollessa muutossa ja kotona. Ristiriitaisin fiiliksin piti viimeisen viikon aikana hyvästellä työkaverit. Vaikka aina työnteko ei tuntunut kivalta, tuli viimeisen työpäivän aikana itku.

Nyt takana on muutto. Kova on koti-ikävä, mutta tiedän, että se helpottaa ajan kanssa. Seuraavalla kerralla kotoa lähteminen ei tunnu niin pahalta, vaikka ikävä tuleekin aina olemaan. Luottavaisin fiiliksin kohti opiskelupäiviä.
2020-01-10T12:19:18+02:0010. tammikuuta 2020|