Muistot kiitosmielen toivat – suviskiitollisuus

Ajan töistä kotiin, sydämessäni muistot. On ihanaa ja helpottavaa, ettei hengellistä sisältöä tarvitse juuri nyt etsimällä etsiä – Kesäseuraradio lähettää sitä päivittäin valmiiksi koostettuna. Samalta kanavalta kuulee koko ajan lohduttavaa, turvallista sisältöä.

Kirkkaat riemun äänet soivat
tänään sydämessäni.
Muistot kiitosmielen toivat,
niistä kiitän nöyrästi.

Isonteltan tungos. Pikkupoika nousee penkille nähdäkseen ruudulta sanat. Hake jää kiinni lastenrattaiden renkaaseen. Kankaisessa repussa pehmentyneet metrilakut, kolme neljästä juomapullosta jo tyhjänä. Pakahduttavan helteen ja tuhansien askelten nostama pöly leijuu siltana auringossa. Onko se armon valon säde, tänne maan päälle siunattu, laulavien Jumalan lasten keskelle? Onnellisten, mutta helteen uuvuttamien, kaltaistensa joukkoon levähtämään laskeutuneiden.

Halki elinpäivieni
tieni hän on avannut,
riemut, murheet matkalleni
viisaasti on jakanut.

En koskaan lukenut pandemia-ajan uutisia. Suljin ajatukseni siltä, mikä meitä jatkuvasti piiritti: tartuntatilastoilta, kuolleisuusluvuilta, suojautumisohjeilta. Ensin loppui opisto äkisti, myöhemmin peruttiin kaikki kesätapahtumat. Työt vaihtuivat toisiin. Kesän kulkua oli vaikea hahmottaa, kun suviksia ei ollut alku- ja loppukesän vedenjakajana. Yhteys isoon Jumalan lasten joukkoon tuntui katkonaiselta. Rakasta, samalla tavalla uskovien joukkoa ei päässyt konkreettisesti näkemään. Asia piti vain niellä. Suvisviikonloppu 2020 meni ohi kuin mikä tahansa tavallinen kesäviikonloppu, vaikka monet viettivätkin sitä ystävien tai läheistensä kesken. Vuoden 2021 suviksia ei uskaltanut enää odottaa järjestettäviksi.

Vaikeinakin päivinä
Herra oli lähellä,
rakkauden voimin kantoi,
murheeseenkin toivon antoi.

Juuri äsken meillä oikeasti oli suvikset. Kolmen vuoden jälkeen, oikealla seurakentällä. Pitkä odotus näkyi, edellisten vuosien yhteisen pettymyksen kyyneleiden takaa hohkaava onni. Bensa oli kallista, automatkat tukalia ja pitkiä. Silti heinä oli jo torstaina matalaksi tallattua. Vara-alueita täytettiin perjantaina. Vessoilla lainattiin tuntemattomille hammastahnaa, ravintolassa tutustuttiin hymyssä vastapäätä istuviin. Oli vapautuneita, onnellisia, helpottuneita, myös ilosta itkeviä silmiä – ainakin omat silmäni. Yhteisestä uskosta välittyi ilo ja yhteisöllisyyden tunne. Jumalan lasten välinen rakkaus tuntui käsinkosketeltavalta.

Mietin kuitenkin niitä, jotka eivät usko sydämessään tänä vuonna palanneet suviksiin, kuten aiempina vuosina. Niitäkin, jotka eivät tulleet ollenkaan. Muuttiko kahden edellisen kesän tyhjyys näiden ihmisten arvojärjestyksen niin, ettei usko enää noussut ylimmäiseksi? Jos erkaantumisen jälkeen he eivät löydäkään enää koskaan takaisin? Vaikka Jumalan sallima tuntuu joskus myös ahdistavalta, silläkin on tarkoituksensa. Se ei välttämättä avaudu meille tänään eikä ehkä myöhemminkään. Siksi meillä on Jumalan suuret kädet, joista pitää luottaen kiinni – niin ajattelen. Jumalan viisaus on meitä kaikkia suurempi.

Yli ihmisymmärryksen
nousee Herran ajatus.
Lohdutuksen, tyyntymyksen
luo vain taivaan rakkaus.
Mitä ymmärtänyt en,
siitäkin tuon kiitoksen,
Ansainnut en lahjojasi,
olet suuri armossasi.

Näissä Suviseuroissa kaikki oli yhtä turvallista kuin aina ennenkin. Puheissa tuttu saarna, lauluissa voimallinen sointi, Jumalan lasten kasvoilla onnellinen rauha. Sydämeltä kohoaa onnen täyttämä huokaus Jumalan puoleen. Kiitos, että annoit meille koettelemusten myötä yhteisen ikävän toistemme luo. Kiitos, että rakkaus tuntui jälleen niin käsinkosketeltavan kauniilta. Kiitos, että säilytit meissä uskon lahjan. Ja että annoit meidän levätä ja vahvistua kokoontuessamme taas yhteen.

Siitä, Herra, tahdon kiittää
yli kaiken tänäänkin,
että uusi armo riittää,
kantaa sanoin siunaavin.
Seurakunnassasi saan
nyt jo osan autuaan.
Hoida tieni hallussasi,
että säilyn lapsenasi.

Kesä on vielä kesken ja keitaita monta jäljellä. Helteistä tietä saa taakatta jatkaa. Jospa jokaiselle meistä löytyisi sydämen halu uskoa ja läheltä rakas saattaja. Sellainen, jota olisi rohkeus lähestyä silloinkin, kun hellepöly ahdistaa ja hake tarttuu rattaaseen.

Lainaukset ovat Siionin laulusta 301. Kuva: Suviseurojen kuvapalvelu.

Kiitos kirjoituksen lukemisesta. Voit jättää ajatuksiasi, palautetta ja toiveita teksteihin liittyen täällä.