Täällä kannetaan heikkoja
”Kipujen taakan alla
väsyen kyselen:
kestänkö tämän päivän,
jaksanko huomisen?”
SL. 326
Olen pitkään yrittänyt taas kirjoittaa tänne, olen suorastaan janonnut kirjoittamista. Mutta voimat eivät vain ole riittäneet. Välillä tunnen olevani niin väsynyt, että mieli tekisi paeta. Voisipa elämästä saada pientä lepotaukoa, levätä Taivaan Isän kädellä tai käpertyä enkelin siipien suojaan nukkumaan, ja sitten taas herätä arkeen, kun voimat ovat eheytyneet.
Joskus arki ja sairaudet vain vievät kaikki ne voimat, joilla pitäisi jaksaa kuluttaa koulun penkkiä ja lukea rästiin jääneet läksyt. Pitäisi jaksaa herätä joka aamu aikaisin ja mennä illalla kaikkien tehtävien vuoksi myöhään nukkumaan. Mietin, miten jaksaisin tämän kaiken, kun vapaa-aikakin jää välillä niin vähäiseksi. Pitäisi jaksaa luottaa siihen, että ne voimavarat on meille kaikille ripoteltu sinne arkeen niin, että jaksamme.
Ajattelen usein, että voisinpa olla vielä pieni, huolia ja murheita vailla, juoksennella paljain varpain kesän kuumuudessa, hyppiä lätäköissä sateen jälkeen huolehtimatta siitä, miten likaiseksi vaatteet menevät, ja kieriskellä jalat vihreinä aamukasteisella ruohikolla.
Vaikka en olekaan enää aivan pieni, kyllä minä silti saan kulkea murheetta sitä tietä, mikä minulle on tarkoitettu. Laittaa iltaisin kädet ristiin ja nukahtaa Taivaan Isän huolenpidon alle. Olen samalla rakkaudella turvattu, polkuni on minulle jo valmiiksi luotu.
Jaksaisinko vaeltaa, jos usko ei minua kantaisi?
Voiko arjesta edes selvitä ilman evankeliumia, ilman luottamusta siihen, että minuakin kannetaan läpi elämän? Taivaan Isän johdatukseen turvaten olen tähänkin asti pärjännyt, pysynyt jotakuinkin pystyssä. Monesti tulee pohdittua, että jaksaisinko vaeltaa, jos usko ei minua kantaisi? Uskaltaisinko yrittää, jos en luottaisi?
Epävarmuuksien ja uupumuksenkin keskeltä olen uskaltanut ottaa uusia askelia vailla pelkoa siitä, että haavoittuisin jälleen. Väsymyksen vallatessa mieleni olen pystynyt luottamaan siihen, että jaksan vielä tämänkin päivän loppuun. Surujen ja paineen alla olen saanut lohtua ja helpotusta. Sillä minä tiedän, että täällä kannetaan heikkoja.
On tärkeää voida puhua tunteistaan avoimesti.
Moni pakenee omaa väsymystään aivan kuin sen pelossa, että saisi liikaa huomiota. Niinhän minäkin joskus vain vetäydyin kauemmas, näytin kaiken olevan kunnossa, vaikkei niin oikeasti ollut. Pidemmän päälle vain väsyin enemmän, sillä kukaan ei nähnyt, kuinka oikeasti voin. Silloin ymmärsin, ettei väsymyksen näyttäminen oikeasti ole heikkoutta. On tärkeää voida puhua tunteistaan avoimesti. Kertoa tarvittaessa, että nyt ei jaksa.
Minun ei onneksi tarvitse huolehtia kaikesta. Epävarmuudetkin saan aina uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Niin helpoksi uskominen on meille tehty, vaikka se vaikealta välillä tuntuukin.
