Entä, jos ei tunnu miltään?
Aino Ristolainen
Iloitkaa aina Herrassa, sanon vielä kerran, iloitkaa (Fil. 4:4). Usein sanotaan, että usko näkyy ilona ja rauhana, mutta entä jos ilo onkin hukassa? Entä jos vain ahdistaa tai ei tunnu yhtään miltään? Voiko silti olla uskomassa? Voiko olla oikea uskovainen?
Uskominen ei tuntunut miltään.
Usko ei ole kiinni tuntemisista. Tuota turvallista lausetta olen vaalinut mielessäni uskon kylminä kausina, kun mikään ei ole tuntunut miltään. Riittää, että haluaa uskoa.
Monelle opistovuosi on uskon suhteen helppoa ja iloista aikaa. Minä elin silloin pahinta jääkautta ja vastarannankiiskivaihetta. Uskominen ei tuntunut miltään. Monet epäilykset kiusasivat, ja katselin Jumalan valtakuntaa usein kuin ulkoapäin. Silti, niiden tunteiden keskellä tuntui erityisen turvalliselta olla juuri opistossa. Tunsin koko vuoden olevani suurten, vahvojen käsien kannateltavana, kuin pieni uhmaikäinen lapsi.
Silloin voi vain nojata Taivaan Isän turvallisiin käsiin.
Siihen, kokeeko uskomisen iloa, voivat vaikuttaa itse uskon lisäksi monet muutkin asiat, kuten tunteisiin yleensäkin: epäilykset, ristiriidat, väsymys, mielenterveyden haasteet ja yksinäisyys. Masennus on ääriesimerkki. Kun elämässä ei näe mitään valoa, on vaikea tuntea iloa myöskään uskosta. Silloin voi vain uskoa ja nojata Taivaan Isän turvallisiin käsiin ja luottaa siihen, että Jumala antaa uskon ja voiman, vaikkei tuntuisi yhtään miltään.
Joskus ilon tiellä on ollut epäilyksiä tai syntejä. On ollut vaikea suhtautua uskoon tai uskovaisten yhteisöön. Ajatuksista puhuminen ja evankeliumin kuuleminen on helpottanut ristiriitaisia ja vaikeita tunteita ja auttanut ilon löytymistä. On helpompi iloita, kun mielessä ei kaiherra ristiriitoja tai paina syyllisyys ja lankeemukset. Voi olla vapaa.
Yhtäkkiä ilo pulpahtaa pinnalle.
Ja sitten, aivan yhtäkkiä ilo voikin pulpahtaa pinnalle: Istun seurapenkissä ja pysähdyn kuuntelemaan voimakasta laulua. Seison rinkka selässä tunturin rinteellä, äärettömän taivaan alla ja on kuin Taivaan Isä itse silittäisi huolet kevyesti vaeltajan hartioilta. Makaan teltassa, lämpimässä makuupussissa. Seurakentän hälinää vasten puhuja puhuu turvallisesti vastauksia suoraan minun epäilyksiini ja itken. Aamupalaa syödessä runo Päivämiehessä vie hämärään talliin, Jeesus lapsen seimelle, ja yhtäkkiä silmäni kostuvat. Joulun ihme pysäyttää. On niin turvallista.
Tunteista tai niiden puuttumisesta riippumatta saa turvallisesti vain uskoa. Usko ei ole kiinni tunteista ja tuntemisista. Voi olla uskomassa ja on aivan yhtä oikea uskovainen, vaikka ilon tunteet olisivatkin hukassa. Riittää, että haluaa uskoa.
