Mitä ilo on?

Eräs opistoystävä ehdotti minulle blogin aiheeksi iloa. Olimme silloin ruokajonossa, keskellä opistoelämän hälinää. Silloin en tuntenut erityistä iloisuutta, mutta ymmärsin jälkeenpäin aiheen tärkeäksi. 

Mistä asioista tulee iloiseksi? Voiko sitä oikeasti päättää aamulla noustessa, että tästä tulee hyvä päivä? Mistä löytää sellaista elämäniloa, joka kestää?

Kun minä olen iloinen, lähden mieluiten ulos kävelemään. Laitan iloista musiikkia soimaan ja teen pieniä juoksupyrähdyksiä. Silloin askeleet ovat kevyet. Tai kun olen oikein iloinen, nauran aivan kaikelle. Mutta minusta ilo saisikin näkyä. On ihanaa nauraa ilosta. 

Miten voi olla iloinen luonteeltaan? Ehkä se liittyy kykyyn löytää ilon aiheita helpommin. Mutta en ole varma.

Nykyisin ilot ovat niin lyhytaikaisia.

Iloitsen nykyään eri asioista kuin lapsena, mutta joskus löydän yhteyden lapsuuden iloihin, kuten kevään ensimmäisen leskenlehden löytämisessä. Se on jotenkin aidompaa iloa. Ehkä siihen liittyy tietynlainen huolettomuus. Nykyisin ilot ovat niin lyhytaikaisia. Ihmiselämässä on aina jokin velvollisuus, huoli tai stressin aihe puskemassa päälle.

Poimin Raamatusta ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille tämän kohdan, jonka olen kuullut usein seurapuheissa.  “Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta.” Koen, että nuo asiat ovat hengen hedelmiä, jotka kumpuavat uskovaisesta sydämestä. Ja tuo uskovaisen sydämen ilo kytkeytyy kiitollisuuteen Jumalalle. Miten helppoa onkaan olla kiitollinen, kun omistaa uskon tuoman ilon?

Se ei ole iloitsemista Herrassa.

Toinen Raamatunkohta, kirje filippiläisille, luku neljä, jae neljä: “Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: Iloitkaa!” Tuo kohta muistuttaa siitä, miten Jumalan sanan mukainen ilo on sydämen iloa. Se muistuttaa myös siitä, että ihmisenä saatan erehtyä iloitsemaan myös vääristä asioista. Voin nauraa ilkeästi toiselle tai keksiä ikäviä asioita huumorin varjolla. Se ei ole iloitsemista Herrassa. Eikä sen jälkeen koe itseään erityisen iloiseksi. En ainakaan minä.

Niin, jos palaan siihen, mistä asioista tulee iloiseksi tai mistä saisi elämäniloa. Varmaan kaikilla on omat ilon aiheensa.  Ehkä ilo on toisinaan onnistumisen tunnetta, joskus yllätys, joskus rauha sydämellä, joskus hauska vitsi, joskus selittämätön tunne.

Lauloimme, nauroimme ja itkimme ilosta.

Evankeliumin käyttö uskovaisten kesken on elämäniloa antava voima. Se on selittämätön ilon lähde. Sain kokea sen erityisen vahvasti viime kesänä, kun olin rippileirillä isosena. Viimeisenä iltana saimme kuulla, että kaksi leiriläistä on saanut parannuksen armon. Me kaikki iloitsimme ja ihmettelimme ääneen, halasimme ja siunasimme toisiamme, lauloimme, nauroimme ja itkimme ilosta. Silloin koin, ettei ole parempaa ilon ja kiitollisuuden aihetta kuin Jumalan armo, syntien anteeksiantamus.

Ja vaikka ilo ei ole pysyvää, uskon kautta se on pysyvin. Meillehän on luvattu, että uskomme rauhaan, vapauteen ja iloon asti.