Kultainen aurinko luo loistettaan ja

lasihelminä putoavat

sadepisarat yli telttarivistöjen halkoman kiitotien.

Tuhansien kengänpohjien alla taipuvan kankean kanervan rahina haipuu hiljaisuuteen samoin, kuin paninijonossa vaihdetut tervehdykset.

Yksinäinen asuntoauto ajaa metsän laitaa pitkin halkaisten vessaan jonottavat ihmismassat kahtia hetkiseksi.

Valkean teltan kattoa riepottanut tuuli hiljenee sekin.

On Herran juhla-aterian aika.

Jonot jatkuvat halki koko laakean kentän, toimien tienviittoina:

”Tulkaa, kaikki on valmista,

käykää Herran armopöytään!

Ehtoollispöydässä on vielä tilaa”,

kuuluu kutsumus.

Jonot jakautuvat pöytien ääreen. Rivit muodostetaan yksi kerrallaan. Edessä seisovat pojat siunaavat toisiaan. Voimallinen laulu täyttää korvat ja sydämet.

Kunnes on taakanlaskennan aika.

Katson, kuinka edessäni vuorossa oleva rivillinen nuoria laskee retkituolinsa ja kangaskassinsa, kaikki maalliset taakkansa, ennen kuin polvistuvat.

Pian on minunkin vuoroni.