Yksin vai yksinäinen?

Kuva Fannilta

Olen huomannut, että yksin olemisella ja yksinäisyydellä on valtavan iso ero. Yksin oleminen on kivaa ja rentouttavaa, ja silloin haluaa olla juuri yksin, eikä kaipaa mitään seuraa. Yksinäisyys taas tuntuu ikävältä ja se on sellaista yksin oloa, mitä ei halua ja milloin juuri haluaisi olla ihmisten kanssa. Yksin oleminen tuntuu ihanalta, mutta yksinäisyys siltä, ettei kukaan välitä. Ettei ole tarpeeksi kiinnostava, eikä riittävä.

Enhän sano mitään tyhmää tai noloa.

Varsinkin nyt kun lukio on alkanut, olen taas tajunnut, kuinka vaikeaa uusiin ihmisiin tutustuminen on ja sen takia olen kokenutkin vähän yksinäisyyttä. Tuntuu, että kaikilla muilla on jo kavereita, ja itse olen aika paljon yksin. Jotenkin en vain uskalla mennä puhumaan vähän vieraille ihmisille, ja jos menen, alan kauheasti miettimään, että enhän sano mitään tyhmää tai noloa. Toisaalta se, että minulla on aika paljon hypäreitä opistossa suorittamieni kurssien takia, saattaa vaikuttaa asiaan.

Yksinäisyyttä voi kokea myös porukassa.

Yksinäisyyttä voi kokea myös porukassa. Silloin ympärillä voi olla ihmisiä, mutta tuntuu, että olisi kaikista vähiten arvokas osa porukkaa. Tunne, että on ylimääräinen, se, jota ei tarvita yhtään missään, se, joka vain roikkuu perässä. Välillä olo voi tuntua siltä, että olisi näkymätön. Että muut eivät vain muista tai huomaa itseä ja silloin alkaa oikeasti kyseenalaistamaan omaa arvoa. Alkaa miettimään, että onko oikeasti osa sitä porukkaa vai onko ylimääräinen. Huomaisivatko muut edes, jos en olisi heidän kanssaan? Se, jos jokin alkaa pikkuhiljaa nakertamaan pieniä palasia itsetunnosta.

Ulkopuolisuuden tunne tuli minulle varsinkin yläasteella vähän liiankin tutuksi. Tuntui, etten kunnolla kuulunut kaveriporukkaani ja asiaa ei yhtään helpottanut se, että olin siinä porukassa ainoa uskovainen. Onneksi sain riparilta yhden uuden ystävän, jolle pystyin puhumaan näistä asioista ja jonka ansioista sain voimaa uskoa.

Tunsin ensimmäistä kertaa kuuluvani johonkin.

Opistovuodella oli parantava vaikutus niihin sisäisiin naarmuihin, joita nämä kokemukset ovat aiheuttaneet. Vaikka sielläkin oli välillä yksinäinen olo, silti tunsin ehkä ensimmäistä kertaa ikinä kuuluvani oikeasti johonkin, meidän polulle ja omaan kämppään. Sain myös ihania ystäviä, joiden toivon pysyväni elämässäni mahdollisimman pitkään.

Vaikka nämä kokemukset ovat jättäneet minuun jäljet, olen kuitenkin huomannut, että niiden ansiosta olen oppinut arvostamaan ystävyyssuhteitani vieläkin enemmän. Tiedän, kuinka onnekas olen, kun minulla on niin ihania ystäviä. Jos koulussa tunnen oloni yksinäiseksi, ystävieni ajatteleminen yleensä helpottaa oloani. Helpottaa tietää, että on ihmisiä, jotka välittävät minusta.

En ehkä ikinä edes osaa kuvailla sanoiksi sitä kiitollisuutta, mitä tunnen ystäviäni kohtaan, mutta toivon, että osaan edes jotenkin osoittaa sen, kuinka tärkeitä he minulle ovat.