Kirje vuoden nuoremmalle itselleni

Kuva Fannilta

Rakas 16-vuotias minä!

Tänään on se päivä, kun me täytetään 17 vuotta. Se päivä, kun ollaan taas vuoden vanhempia ja viisaampia ja se päivä, kun ollaan selvitty kuluneen vuoden, vaikka joskus tuntui, että ei selvitä.

Ollaan alettu rakastaa juoksua, ja kuinka oudolta se kuulostaaki, herättiin tänään kasilta, jotta voitaisiin käydä 17 kilometrin lenkillä. Se ei ollut mikään maailman ihanin juoksulenkki huonon kelin vuoksi, mutta ainakin selvittiin, ja tajusin ehkä ensimmäistä kertaa koskaan ajattelevani ruokaa polttoaineena.

Ollaan opistovuoden aikana alettu kasvaa erilleen meidän epäuskoisesta lapsuudenystävästä, mutta ensimmäistä kertaa ikinä meillä on korvaamattomia uskovaisia ystäviä. Kamppaillaan vieläkin ulkopuolisuuden tunteen kanssa, mutta meillä on viimeinkin uskovainen kaveriporukka, johon aidosti tunnetaan kuuluvamme, ja vaikka ei olla saatu lukiosta uusia kavereita, meistä ei kuitenkaan tunnu lähellekään niin yksinäiseltä kuin joskus on tuntunut. Ensimmäistä kertaa koskaan iltarukouksissa esitetyt pyynnöt uskovaisista ystävistä on vaihtunut kiitoksiin niistä.

Meistä on tullut myös Kapsäkkijuttujen blogisti – kyllä, luit oikein!

Usko myös tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan, ja opistovuoden aikana ollaan kunnolla tajuttu uskon merkitys. Uskosta on tullut yksi elämän peruspilareista. Ollaan myös tajuttu, että uskon liekin omistaminen ei ole itsestään selvyys. Seuroista käymisestä on tullut meille tapa ja ensimmäistä kertaa ikinä saatetaan jopa odottaa sunnuntaita.

Meistä on tullut myös Kapsäkkijuttujen blogisti – kyllä, luit oikein! Aika hassua, vai mitä? Rakastetaan edelleenkin kirjoittamista, ja ollaan myös alettu kirjoittaa enemmän runoja. Ei enää kirjoiteta niin useasti päiväkirjaa, koska aika ei vain riitä, mutta yritetään aina joskus kirjoittaa. Varsinkin opistoajan päiväkirjoja, niitä, joita nyt kirjoitat, on aina hauska lukea.

Ollaan myös alettu värittää ja siitä on tullut meidän lempiharrastuksia lukemisen ja juoksemisen ohella. Meidän kirjakokoelma on kasvanut aika monella kirjalla, ja ollaan kohta saavutettu kymmenesosa meidän kirjastotavoitteesta. Rakastetaan edelleenkin lukemista, mutta ollaan löydetty siihen rinnalle muitakin harrastuksia.

Ollaan edelleenkin jossain syvällä sisällä se neljävuotias.

Ollaan myös kasvettu ihmisenä todella paljon. Tietyllä tapaa tuntuu, että ollaan ihan eri ihminen kuin vuosi sitten oltiin. Ollaan uskallettu puhua enemmän asioista, jotka vaivaavat meitä, eikä avautuminen tunnu enää niin vaikealta. Rohkaistuttiin opistossa aivan valtavasti.  Vaikka aika monesti koulussa tuntuu, että ollaan edelleenkin ujoja, tiedetään, että ollaan vähän rohkeampia kuin vuosi sitten. Ikävöidään opistoa välillä ihan valtavasti, joten muista nauttia siellä olosta, vaikka välillä ahdistaakin.

Ollaan edelleenkin jossain syvällä sisällä se neljävuotias, ja yritetään muistaa sen olemassaolo joka päivä. Koetetaan olla itseämme kohtaan edes vähän lempeämpiä ja armollisempia, ja vaikka se ei onnistukaan ihan joka päivä, edistystä on kuitenkin tapahtunut.

Uskalla luottaa valoisampaan tulevaisuuteen ja Taivaan Isän johdatukseen. Kaikki helpottuu ja järjestyy ajallaan. On jo helpottunut.

Rakkaudella, 17-vuotias minä.