Roolien maalaamaa

Kuva Seelalta

Joskus ihminen voi olla kiltti, niin kiltti ettei hänessä nähdää pahaa, eikä hänen uskota tekevän pahaa. 

Muistan erään hetken opistosta. Oli ilta ja taisimme miettiä ystävien kanssa, mitä tekisimme. Istuimme opiston aulan sohvilla. Ystäväni lähti pikaisesti käymään muualla ja jätti oman puhelimensa sohvalle viereeni. Nappasin puhelimen ja työnsin sen hupparini taskuun. Meni hetki ja ystäväni tuli takaisin, ja nousimme lähteäksemme kirjastoon. Ystäväni meni noutamaan puhelimensa sohvalta, siitä johon hän oli sen jättänyt, ja nosti kysyvän katseensa meihin (minuun ja kolmeen muuhun ystäväämme, joista yksi poistui auditorioon). 

Kysyin viattoman oloisesti, olisiko hän voinut unohtaa puhelimen muualle. Ystäväni oli kuitenkin varma jättäneensä sen siihen, ja koska ystävämme tekivät usein keskenään toisilleen jekkuja, hän ajatteli niin olevan nytkin. Hän kysyi meiltä jokaiselta, oliko puhelin meillä. Kun hän kysyi minulta, näytin vain omaa puhelintani taskusta. Tuntui, että ystäväni kyseli kaikilta muilta useaan otteeseen puhelimesta, mutta minun kohdalla hän tyytyi ensimmäiseen vastaukseeni. Ystäväni kävi kysymässä auditoriosta, jonne yksi ystävistämme oli mennyt, ja sieltä tullessaan pyysi puhelintaan lopulta minulta. Toinen ystäväni oli kertonut, että puhelin oli minulla. Sen jälkeen vain nauroimme tilanteelle.

Toisinaan kiltteys voi koitua jopa taakaksi, ja näin on minunkin kohdallani välillä käynyt.

Olen ollut aina kiltti, ainakin mikäli muistan oikein. En koskaan halua kenellekään pahaa ja autan kaikkia parhaani mukaan. Siksi kai minuun usein luotetaankin, ja olen siitä otettu. Tilanne opistolla herätti minussa taas ajatuksia. Toisinaan kiltteys voi koitua jopa taakaksi, ja näin on minunkin kohdallani välillä käynyt. Olen ajatellut, että jos pelaisin jotain, pelinimeni olisi varmaankin ”kilttityttö”. Sitä minä kai olen aina ollut, kiltti, avulias ja hiljainen. Teen sellaisia pieniä hyviä tekoja ja harvoin oikeastaan osaan sanoa ei jos minulta pyydetään jotain. 

Monet kerrat olen ollut myös “äiti” huolehtiessani muista. Yläasteella kuulin monet kerrat olevani “kympin tyttö”, eikä se koskaan tainnut olla kehu minun korvissani. Minulle se oli odotus, joka oli kohdistettu minuun. Rooli, jonka takana kuuluisi seistä ja jonka suojakilpeä ei tulisi murtaa.

Mun rooleina on ollu monia erilaisia, ”kympin tyttö”, ”äiti” ja ”kiltti tyttö”.

Opistossa ystävänpäivänä jokainen sai sydämet, joihin kaikilla oli mahdollisuus kirjoittaa jotain. Minun sydämeeni joku oli kirjoittanut, että minulla on hyvät arvot. Teksti herätti minussa paljon tunteita. Minulla on aina ollut selkeät rajat monen asian suhteen ja toisinaan rajat ovat tulleet nopeastikin vastaan eri tilanteissa. Usein minusta on tuntunut, että rajat ovat olleet liiankin tiukat muiden mielestä, ja että olen rajoittanut niillä omaa ja ympärilläni elävien ihmisten elämää. Siksi teksti oli minulle helpotus myös rooleja ajatellen, enkä nähnyt itseäni vain tiukkana äiti-hahmona vaan sellaisena, jota muutkin kunnioittavat. 

Mun rooleina on ollu monia erilaisia, ”kympin tyttö”, ”äiti” ja ”kiltti tyttö”. Menin opistoon osaksi sen vuoksi, että voisin päästä eroon näistä rooleista, ja jotta voisin kokea olevani jotain muutakin kuin vain roolini. 

Roolit ovat arkipäiväisiä. Jokainen meistä on ehkä jonkun sisar, lapsi, vanhempi, ystävä tai myyjä kassalla. Ryhmässä jokaisella on jokin rooli, jonka omaksuu; johtaja, hiljainen kuuntelija tai jokin muu vastaava. Minulla se on tainnut olla huolehtija. Sellainen, joka on aina katsonut, että jokainen pääsee mukaan ja huolehtinut, että ohjeita noudatetaan. Jokaisen rooli yleensä myös kertoo jotain hänestä itsestään.

En siis ajattele, että roolit olisivat pelkästään huono tai hyvä asia.

Vaikka menin opistoon sillä ajatuksella, että pääsisin rooleista eroon, olen nykyään kuitenkin ymmärtänyt, ettei niistä tarvitsekaan päästä eroon. Sen sijaan niihin on hyvä mukautua ja niitä voi omalla toiminnallaan muovata. 

Toisille omat roolit voivat olla harmittomia, toisille ne taas voivat joskus tuottaa harmia. Vaikka roolit ovat tuottaneet minulle joskus harmia ja olleet varjo, jonka pimentoon olen kokenut jääväni, ne ovat kuitenkin lopulta muovanneet minua ja ohjanneet minua tekemään päätöksiä. 

En siis ajattele, että roolit olisivat pelkästään huono tai hyvä asia. Ne voivat olla molempia ja varmasti ovatkin. Eikä tietenkään ole väärin sanoa jotain ihmistä tietynlaiseksi, mutta silloin olisi vain ajateltava sitä, miten asian sanoo. Joskus hyväntahtoinenkin kommentti voi olla kuulijan korvassa suolaa omiin haavoihin.