Uskovaisten välinen yhteys
Kuva: Elsa Nissinen
Inhimillisesti usein mietin, miten suuri maailma on, ja miten joskus näen uskovaisten joukon niin pienenä sen rinnalla. Kesällä suviseurakentällä kuitenkin tuntuu, kuin koko maailma olisi siinä joukossa. Suviseuroissa kokoonnumme yhteen. Muutaman päivän olemme yhteisellä keitaalla, ja sitten taas jakaannumme maailmaan, omiin paikkoihimme siellä. Kuitenkin niitä samoja ihmisiä, sitä samaa yhteyttä on mahdollista löytää arjen keskeltä. Sieltä, mistä ei ole aiemmin osannut etsiä.
Olen huomannut toisinaan, miten heikko olen välillä kuuntelemaan ja pysähtymään toisen ihmisen rinnalle.
Uuden lukuvuoden alkaessa ryhmääni tuli uusia muusikoita, ykkösvuotisia. Tiesin ennalta, että heidän joukossaan on uskovainen ihminen. Eikä aikaakaan, kun sain hänestä saattomiehen, juttukaverin moneen hetkeen, jotka olin aiemmin viettänyt yksin. Sain paljon tärkeitä oppeja ja vahvistusta matkalle.
Olen huomannut toisinaan, miten heikko olen välillä kuuntelemaan ja pysähtymään toisen ihmisen rinnalle. Joskus olen niin keskittynyt omaan arkeeni ja mennyt vain päivästä toiseen. Tehtävälistat ovat täyttyneet ja tyhjentyneet toinen toisensa perään.
Mieleen on jäänyt nuortenilta ry:llä muutama viikko sitten. Alustuksen aikana katsahdin oikealle ja huomasin nuoren, jonka ripari-isonen olen ollut. Puhuja kertoi lempeällä äänellä nuoruuden epäilyksistä, Jumalan valtakunnan etsimisestä ja parannuksesta. Nuori kuunteli tarkkaavaisesti.
Virsi 464, 3. säkeistö:
Voi itsekkyys ja kiire / niin meidät sokaista, /
ettemme lainkaan huomaa / läheisten tarpeita. /
Rukoilla silloin saamme, / työn paineet, kuormat jaamme /
Kristuksen hoivassa.
Mitä kaikkea on heidän tehtävälistoillaan, ja silti he joka viikko kokoontuvat tänne.
Mietin, mitähän kaikkea nämä ympärilläni istuvat ihmiset käyvät läpi päivittäin. Mitä kaikkea on heidän tehtävälistoillaan, ja silti he joka viikko kokoontuvat tänne. Pysähtyvät ja kuuntelevat tarkasti. Päätin ottaa heistä mallia. Hetken kuluttua nuori huomasi minut, katsoi silmiin ja nyökkäsi. Hymy nousi kasvoille sydämestä saakka. Hän muisti.
Luulen, että seurat ja esimerkiksi uskovaisten iltakylät ovat niin turvallisia sen vuoksi, että niissä voi keskustella toisten samanmielisten kanssa, saada vastauksia ja tuntea turvaa sen sijaan, että jäisi kotiin omien ajatustensa ja kiusaustensa kanssa.
Sain olla lastenleirillä isosena. Sieltä jäi kourallinen opetuksia, pieniä saarnoja: Lasten avoimia katseita, kysymyksiä, iltarukouksia vuoteissa ja täysin rinnoin kaikuvaa laulu suoraan sydämestä. Laulua, jossa oli enemmän sanoja kuin säveltä.
Yhtä aikaa lastenleirin kanssa pidettiin varttuneiden leiri. Siellä oli monta kymmentä lasta ja vuosikymmeniä vanhempia ihmisiä samassa tilassa kuulemassa sanaa, samaa evankeliumia syntien anteeksiannosta.
Hartauksien aikana, salissa varttuneiden puolella nousi käsiä ja silmiä pyyhittiin.
Me kaikki olimme samaa väkeä, Jumalan lapsia.
Virsi 464, 2. säkeistö
Toistamme tarvitsemme, /
syliä avointa, / vanhemman kokemusta /
ja lapsen katsetta. / Kohtaamme pettymykset, /
ilot ja yllätykset / toistemme rinnalla.
Ei tarvinnut edes sanoja siihen, että koin yhteyttä toiseen uskovaiseen ihmiseen.
Toiveissani on, että yhä edelleen saisin kokea uskovaisten yhteyttä nimenomaan rakkautena. Laulussa, hymyissä, keskusteluissa, naurussa ja itkuissakin.
Mielessäni on arkinen näkymä: Kello neljältä iso porukka lukiolaisia kävelee minua vastaan. Joukossa kulkee etäisesti tuttu uskovainen tyttö. Hän katsoo kohti ja väläyttää pienen hymyn. Vastaan siihen ja jatkan kulkuani tavallisesti. Hetki oli ohi sekunnissa. Mieleen jää kuitenkin ajatus siitä, että tilanteessa ei tarvinnut edes sanoja siihen, että koin yhteyttä toiseen uskovaiseen ihmiseen.
Loppuun haluan lisätä yhden lempi katkelmistani Raamatussa, jonka perusteella valitsin blogin aiheen: “Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35).
