Lasten elämänilo

Istun hämärässä huoneessa ja kuuntelen lasten hengitystä. Kuinka rauhalliselta ja levolliselta tuo ääni kuulostaa omaan korvaan ja rauhattoman mieleen. Saan itsekin hetken hengähtää kesätyön kiireen ja hälinän keskellä, kun vahdin nukkuvien lasten unta. Mieli ja keho rauhoittuu keskellä päivän askareiden.

On ihanaa katsoa, kun toinen elää täysillä ja tunteella.

Rakastan olla lasten kanssa, joten kesätyö päiväkodissa ei tunnu kovin pahalta. Pakko myös myöntää, että olen aika tavalla kiintynyt näihin lapsiin, joten tuntuu varmasti haikealta lähteä lomalle ihan pian. Varsinkin kun muutama lapsi on niin kiintyneitä, että eivät haluaisi olla kenenkään muun kuin minun kanssani ja pitävät sylissä olemisesta todella paljon.

Lapsista näkee helposti sen avoimuuden ja hetkessä elämisen ilon, minkä he omistavat. On ihanaa katsoa, kun toinen elää täysillä ja tunteella. Toki kaiken ilon keskellä surukin saattaa yllättää todella voimakkaasti, mutta onneksi aina löytyy joku, joka lohduttaa.
Kaikista palkitsevinta ja ihaninta tässä työssä on kuitenkin se, kun lapsi haluaa tulla syliin ja kertoo minulle, kuinka ihana hänen mielestään olen, tai tulee halaamaan minua ennen kuin hän lähtee kotiin vanhemman kanssa. Silloin huomaa, että on onnistunut tekemään lapsen päivästä hyvän.

Olisi ihanaa, jos itsekin osaisi elää yhtä vapaasti kuin pieni lapsi. Ei murehtisi tulevasta eikä muistelisi liikaa menneitä, vaan eläisi hetkessä. Antaisi ilon ja surun näkyä, eikä miettisi liikaa toistenkaan tunteita. Kertoisi toiselle, kuinka paljon välittää hänestä ja rakastaa häntä, mutta pitäisi kauempana ne ihmiset, jotka tuovat pahaa mieltä elämään.

Ehkä tähänkin elämäntyyliin voi opetella, pikkuhiljaa. Eihän mikään suuri muutos tapahdu hetkessä kunnolla, vaan siihen totuttelu vaatii aikaa.
Nyt kuitenkin laitan puhelimen pois ja kuuntelen vielä hetken tätä ihanaa tuhinaa, ennen kuin on aika herättää lapset jatkamaan päivän touhuja!