Toim. Annika Hintsala ja Jenni Hintsala
Äidin sanat tulevat samoina kuin kaikkina lapsuuden iltoina. Mutta nyt niissä on myös sama merkitys kuin lapsena. Ei mikään järkevä tai auki selitettävä, vaan hiljaisuuteen kätketty, kuin valoisa maisema tai puhdas vesi, joka vapauttaa, helpottaa ja rauhoittaa. Kuin silmiltä ja keuhkojen päältä nostettaisiin jotain raskasta pois.
* * *
Epäaidon näköinen punainen sydän ilmestyi näytölle tykkäämisen merkiksi. Tiina siirtyi välittömästi seuraavaan kuvaan. Hän tunsi kateuden piston ja jätti tykkäämättä. Yhden kuvan kohdalla hän viipyi huomattavasti pitempään. Kuva näytti liian täydelliseltä ollakseen totta.
* * *
Joskus joudun menemään bussilla äidin kans samaa matkaa. Ne on pitkiä kilometrejä, äiti kun ei osaa puhua jääkiekosta tai minecraftista. Vaikka sellainen vasta noloa olisikin. ”Lähteekö kovaki lämy?” No thänks. Ei oo helppoa äidilläkään, kun ei poika osaa puhua.
Heidän kanssaan kulje on kirja nuorista elämän murrosvaiheessa. Kertomuksissa käsitellään nuoren näkökulmasta uskoa, uskosta nousevia valintoja, omaa minuutta ja suhdetta toisiin ihmisiin.
