Porukoitumisen monet puolet

Iiläisellä Aada Heikkilällä on kokemusta porukoitumisesta.

Mitä sinulle tuo mieleen sana porukoituminen? Entä jengiytyminen?

Sanasta porukoituminen tulee mieleen, että joistakin ihmisistä tulee keskenään kaveriporukka. Jengiytyminen kuulostaa taas vieraammalta. Se on vähän sellainen negatiivissävytteisempi sana. Joissain kirjoissa on esimerkiksi rikosjengejä. Ja kyllähän nykypäivänäkin on erilaisia jengejä ja jotkut niistä tekee ilkivaltaa.

Mitä hyvää on porukoitumisessa?

Onhan se tosi merkityksellinen tunne, kun on ympärillä mukavia ihmisiä joiden kanssa saa viettää aikaa. Etenkin, jos ei ole ennen ollut osa mitään kaveriporukkaa. Ainakin itse koen, että ystävät rikastuttaa elämää tosi paljon. Erityisen iso voimavara on, kun pääse juttelemaan uskonasioista ystävien kanssa. Kun kehkeytyy sellainen luottamuksellinen ilmapiiri, voidaan keskustella avoimesti.

Mitä huonoa on porukoitumisessa?

Vapaa-ajan ja koulun ympärille usein muodostuu erilaisia porukoita. Kaikki eivät kuitenkaan koe kuuluvansa porukkaan ja kokevat jäävänsä ulkopuolelle. Jos porukasta muodostuu todella tiivis, voi ulkopuolisen olla hankala tulla mukaan. Voi olla tahtoa tutustua uusiin ihmisiin, mutta ei kenties rohkeutta lähestyä porukkaa.

Onkin tärkeää, ettei tahallaan jätettäisi ketään ulkopuolelle. Joskus on hyvä vilkaista olan yli ja varmistaa, ettei kukaan seiso takana yksin.

Millaisia kokemuksia sinulla on porukoitumisesta?

Viime lukuvuonna, kun opiskelin Ranuan opistolla, meille usein muistutettiin siellä, että muistettaisiin pitää yhteyttä myös opiston ulkopuolisiin ystäviin. Mielestäni se oli todella hyvä ohje. Opistossa muodostui uusia ihmissuhteita ja porukoita. Oli tärkeää, että opiston ulkopuoliset ihmissuhteet eivät jääneet toissijaisiksi.

Toisena mieleen tulee ne hetket, kun on kokenut olonsa tervetulleeksi joidenkin ihmisten seurassa. On sydäntä lämmittävää huomata, miten vilpittömästi jotkut ihmiset osaavat näyttää välittämisen.

Kuva: Pihla Heikkilä