marraskuu 2020
SRK:n äänikirjanlukijana Helsingissä
Aiemmin tänä syksynä luin Kapsäkkijuttujen instastorysta ilmoituksen, jossa etsittiin lukijoita SRK:n äänikirjoihin. Juttu kuulosti kiinnostavalta, joten tein ohjeen mukaan ja lähetin sähköpostilla lukunäytteet runokirjasta, nuortenromaanista ja lastenkirjasta. Myöhemmin sain sähköpostia: [...]
Toinin ja Aliinan TET-terveiset
Minä olen Aliina ja tässä vieressäni istuu luokkakaverini Toini. Olemme molemmat ylikiiminkiläisiä, vaikka me ei sitä haluttaisikaan myöntää. Saimme nyt TET-jaksolla mahdollisuuden kertoa blogiin vähän siitä mitä SRK:lla tapahtuu ja mitä kaikkea me tettiläiset täällä teemme. On kaunis [...]
Ajatuksia aviopareille
Kirjoitin syyskuussa avipuolisoleirille hartauteen kirjeen aviopuolisoille. Vanhempani olivat leirillä isosina ja he lukivat kirjeeni siellä ääneen. Ajattelin, että voisin sen tännekin jakaa. Toivon, että kaikilla on tai tulee olemaan avioliitto. [...]
Siellä on hyvä, minne Jumala johtaa
– No vieläkö se lukioon haluttais, kuuluu tutun opettajan suusta. Kysymykseen on helppo vastata kieltävästi. En nimittäin voisi enää kuvitella istuvani lukion penkillä. Vielä hetki sitten olin kuitenkin istunut siellä, [...]
lokakuu 2020
Yksinäisyyden varjon alla
Voitais lähteä nuotiolle paistamaan tikkupullia ja laulaa yhessä Siionin lauluja. Tai mennä kävelylle ja jutella vaan. Ois ihana järkätä porukalla yllätyssynttärit meijän ystävälle. Joku ilta vois käydä taas ulkojäillä. Sitten [...]
Opiston yöelämästä
Teksti: Ilkka Vihelä. Kirjoittaja on Ranuan opiston viestintäpolun opiskelija, joka arvostaa hyvää huumoria ja unta ja jonka sosiaalipatteri kestää noin viisi päivää lataamatta. Ennen kuin itse pääsin opistoon, kuulin muun [...]
Kiinnostaako blogikirjoittelu? Haluamme Kapsäkkijuttuihin aitoja nuorten elämästä kertovia tekstejä, joista paistaa elämänilo ja joissa arkiset sattumukset ja tilanteet tulevat jaetuksi lukijoillemme. Oletko sinä etsimämme bloggari? Jätä meille viestiä, niin olemme sinuun yhteydessä.