Kotona kaukana kotoa

Se paikka siellä pohjoisessa tuntuu jo ihan kodilta, vaikka silloin lukuvuoden alussa tätä ajatusta aluksi vierastinkin.

Kun lähdin opistoon, olin aika varma, että koti-ikävä puskisi päälle nopeasti. Minua myös pelotti se, etten sopisi sinne, saatika sitten pystyisi rentoutumaan muiden seurassa. Halusin itsenäistyä enemmän, mutta stressasin siitä, tulisinko toimeen kämppäkavereideni kanssa tai sopeutuisinko soluasumiseen.

Stressasin siitä, tulisinko toimeen kämppäkavereideni kanssa.

Opistovuoden aikana opistolla vietetään niin paljon aikaa, että olisi tärkeää kokea se jopa ns. toiseksi kodiksi, tai edes jollain tapaa turvalliseksi ja lämpimäksi paikaksi. Mutta tuntuihan se aluksi oudolta; miten sinne voisi muka kotiutua, jos ei tunne yhtään ketään ja on koko elämänsä elänyt vain oman perheen kanssa. 

Yhteinen usko yhdistää.

Koti ei kuitenkaan aina tarkoita vain rakennusta. Myös muut ihmiset, ystävät tai tutut aikuiset voivat tehdä vieraasta paikasta sinulle kotoisan. Kodeissa ja kaikkialla muuallakin jokaisella olisi hyvä olla joku, edes yksi luotettava ihminen, jolle voisi puhua avoimesti asioista. Koska opistossa aikuisia on töissä jokaisena vuorokaudenaikana, tekee se paikasta turvallisen. Aina jossain on joku. On kuin vanhempia, joihin turvata hankalassa tilanteessa. Yhteinen usko yhdistää meitä opiskelijoita ja opettajia, ja ehkä juuri siksi välit heidän kanssa oli automaattisesti läheisemmät ja tuttavallisemmat alusta alkaen.

Olen puhunut asioista enemmän kuin koskaan ennen.

Alkusyksyllä jo ensimmäisen kotiviikonlopun aikana huomasin kaipaavani heti takaisin opistolle. Halusin taas päästä olemaan samanikäisten nuorten kanssa, ja tajusin, että opiston arki oli ylittänyt kaikki odotukseni. Ajatukset sieltä lämmittää nyt mieltäni suuresti. Olen käynyt siellä korvaamattomia keskusteluja uusien ystävieni kanssa, ja olen puhunut asioista enemmän kuin koskaan ennen. Siellä olevat ihmiset ja hetket tuovat lämpöä elämääni, mutta myös huonot hetket ovat kasvattaneet minua, ja olen oppinut paljon uutta itsestäni. On ihanaa, että aikaa opistokodissa on minulla jäljellä vielä puolen vuoden verran.

Helmi