Minun ei ole tarvinut pelätä, jääkö saunakalja vain yhteen tai ketä vanhempani raahavat kotiin iltaa viettämään ja missä on minun piilopaikkani sille iltaa. Joulu on aina ollut mukavaa yhdessäolon aikaa, jolloin rauhoitutaan juhlimaan Jeesus-lapsen syntymää, eikä kanneta Alkosta kasseja täynnä erilaisia juomia.

Kavereiden kanssa illan vietot on hauskoja ja rentoja. Nuotiolla tai lautapelin ääressä iltaa viettäen ei ole tarvinut miettiä kuka sammuu ensimmäisenä, eikä ikinä aamulla herätessä ole tarvinut pelätä, mitä edellisenä iltana tuli tehtyä.

Olen myös pahoillani kaikkien niiden puolesta, joille sellainen on arkipäivää. En tiedä, miten itsellä olisi käynyt kaikkien surujen ja murheiden kanssa, jos sen ahdistuksen olisi voinut hukuttaa pulloon, eikä usko olisi ollut pitämässä kaidalla tiellä. Ei varmastikaan hyvin. Eikä se uskokaan estä kaikkia sitä tekemästä. Siksi rohkaisenkin pyytämään apua, jos tuntuu, että ei pärjää yksin.

Toisaalta on pelottavaa ajatella, että kohta alkoholi ja huumausaineet näkyvät vahvasti elämässäni työn takia. Hätävarjelutunnilla mieleen hiipii ajatus: mitä jos olen joskus tässä tilanteessa eikä se olekaan vain hauskaa harjoittelua kaverin kanssa? Tai kun opettaja kertoo, kuinka hänet pahoinpideltiin työkeikalla, mietin, että onko se kohta minunkin arkipäivää?

Myös kadulla lisääntyvä aseiden mukana kantaminen huolettaa. Miten voin pärjätä ketään vastaan sumutteella ja pampulla kun muut kantavat takin alla puukkoja ja aseita? Onko nuorisolla enää kunnioitusta haalaripukuisia kohtaan? Mitähän kaikkea joudun kohtaamaan työssäni?

Teksti näyttää synkältä, mutta en silti olisi tällä hetkellä vaihtamassa tätä alaa mihinkään. Vaaralliset tilanteet ovat harvinaisia ja uskon siihen, että suurin osa työpäivästä on sellaisia joista palaa hyvillä mielin kotiin. Uskallan myös luottaa siihen, että mitään ei tapahdu Jumalan sitä sallimatta. Ei se tarkoita, että pitäisi alkaa uharohkeaksi, mutta opiskella voi luottavaisena ja töihin mennä turvallisella mielellä.

Ja illalla nukkumaan mennessä voi kädet ristiä yhteen ja kiittää tästäkin päivästä ja jokaisesta menneestä ja tulevasta askeleesta. Ne ei ole meidän käsissämme vaan meitä taluttaa käsi, joka on vahvempi kuin yhdenkään meidän mieli.

*****************************************************

”Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain:

Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain.

Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu?

Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?

Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään,

jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään.

Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan,

taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan.”