Uskovainen ystävä on aarre

Istun penkissä ja kuuntelen muiden pitämiä puheenvuoroja samalla, kun käyn läpi omia ajatuksiani. Tiedän, että en tule pitämään puheenvuoroa, mutta kysymyksiä on silti kiva pohtia, jos niistä vaikka sattuisi joskus kirjoittamaan jotain.

Seuraavan päivänä seuroissa tajuan, kuinka paljon elämäni on muuttunut vähän yli vuodessa. Ennen opistoa kävin vain harvoin seuroissa osittain sen takia, että ei ollut ketään, kenen kanssa istua seuroissa ja osittain siksi, että en vain jaksanut, mutta nykyään seuroissa käymisestä on tullut tapa. Suurin syy siihen on se, että viimein on ystävä, kenen kanssa mennä seuroihin. Olen huomannut myös sen, että nykyään itse seurapuheesta on myös tullut tärkeä asia. Jotenkin puheet tuntuvat vain niin turvallisilta ja uskoa vahvistavilta, vaikka välillä keskittyminen ei riitä koko puheen kuuntelemiseen.

Se voi olla syy, miksi jättäytyy kotiin.

Sitten mieleeni tulee edellisen päivän nuorten ilta. Jokin kysymyksistä liittyi siihen, mikä saa minut käymään seuroissa ja yksi siihen, mitä uskovainen ystävä merkitsee. Joku puheenvuoron pitäjistä sanoi, että hänelle kaverit ovat syy tulla seuroihin ja pystyn nyt samaistumaan siihen täysin. Ilman kavereita seuroihin lähteminen tuntuisi tosi vaikealta ja seuroissa yksin oleminen saattaisi pahentaa yksinäisyyden tunnetta. Vaikka haluaisi mennä seuroihin, se, että ei ole ketään, kenen kanssa olla, voi olla syy, miksi jättäytyy kotiin.

Usko tuo sellaista turvaa, jota mikään muu asia ei voi tuoda.

Muutenkin tuntuu, että vaikka vuosi sitten uskoni oli omakohtaistunut jonkin verran, opistovuosi on omakohtaistanut sitä vielä enemmän. Usko tuo sellaista turvaa, jota mikään muu asia ei voi tuoda. Se, että tietää, että Taivaan Isä pitää meistä huolta ja että kaikki menee, miten on tarkoitettu, helpottaa todella paljon elämää. Se luo sellaisen tunteen, että ei tarvitse stressata niin paljoa tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä valinnoista, kun voi luottaa, että Taivaan Isä tietää, mikä on meille parasta. Tuntuu, että usko on yksi elämäni peruspilareista ja sellainen asia, jonka todellakin haluan säilyttää, vaikka epäilyksiäkin on.

Ystävät eivät ole itsestäänselvyys.

Omaa uskomistani helpottaa myös se, että on uskovaisia ystäviä, matkaystäviä, joiden kanssa kulkea. Tiedän kokemuksesta, että uskovaiset ystävät eivät ole itsestäänselvyys. Tämä saa minut arvostamaan omia ystäviäni vieläkin enemmän. On outoa tajuta, että asia, jota pyysin iltarukouksissani vielä pari vuotta sitten, on muuttunut yhdeksi kiitoksen aiheistani. Jos voisin, halaisin sitä nuorempaa minua, jolla ei ollut oikein ketään, kenen kanssa olisi seuroissa, ja sanoisin, että saat vielä ystäviä. Ystäviä, jotka tajuavat ja välittävät. Ystäviä, joita en vaihtaisi keihinkään muihin.

On rikkaus, kun on ihmisiä, joiden kanssa voi puhua uskosta ja omaa mieltä painavista, mutta myös nauraa ihan pienillekin asioille. On rikkaus, kun on ihmisiä, joiden kanssa voi olla aivan oma itsensä tietäen, että toinen ei tuomitse. Ystävyys on kaunis asia tavalla, jota en edes osaa pukea sanoiksi.