Lapsuuden joulu säilyy sydämessä
Matilda Nissinen
Vanhempien sisarusteni muuttaessa jo omilleen joulu säilyi kuitenkin kodissamme joitakin vuosia samanlaisena kuin lapsuudessani. Aatonaattona tehtiin joulusiivous, jonka jälkeen kuusi kannettiin sisälle ja koristeltiin porukalla.
Jouluaattona aamupuuron jälkeen alettiin valmistella hedelmäsalaattia ja jouluevankeliumin ja Enkeli taivaan jälkeen kokoonnuttiin syömään jouluruokaa. Illalla saunottiin ja odotettiin pukin tuloa. Availtiin lahjat, pelailtiin lautapelejä keskiyöhön ja käytiin sytyttämässä kynttilä pikkuveljen haudalle.
Olin siitä silloin katkera.
Muistan, miten eräänä jouluna vanhin veljeni ilmoitti viettävänsä joulun ystäväporukalla mökillä. Olin siitä silloin katkera, koska hän meni rikkomaan sen minulle perinteisen joulun, jota oli vietetty yhdessä koko perheenä. Aatonaaton ja jouluaaton perinteet kuitenkin säilyivät samanlaisina veljen poissaolostakin huolimatta, ja jouluinen tunnelma laskeutui myös hiljalleen minuun.
Sen joulun jälkeen kokoonpano on vaihdellut suuresti. Osa sisaruksista päätyi viettämään jouluja joka toinen vuosi seurustelukumppanin tai aviopuolison vanhempien luona. Viime joulu oli ensimmäinen joulu muutamiin vuosiin, kun olimme jälleen kaikki koolla. Saimme myös lisävahvistukseksi kolme amerikkalaista, jotka pääsivät näkemään Suomen talven ja jouluaaton perinteet.
Olen lupautunut viettämään jouluaaton mieheni vanhemmilla.
Tähän asti ajatus joulun viettämisestä muualla kuin vanhempieni luona on tuntunut liian vaikealta. Asuttuani jo joitakin vuosia pitkän ajomatkan päässä muista sisaruksista ja vanhemmistani on tuntunut tärkeältä saada viettää edes joulun pyhät heidän kanssaan.
Tänä jouluna olen kuitenkin lupautunut viettämään jouluaaton mieheni vanhemmilla muutaman talon päässä omasta kodistamme. Vaikka samaan aikaan kaipuu perinteiseen lapsuuden jouluun muistuttelee olemassaolostaan, yritän ajatella, että myös tämä joulu voi tuoda sen saman lapsuuden joulutunnelman.
Joulun tärkein sanoma Jeesuksen syntymäjuhlana välittyy luetun jouluevankeliumin kautta, olin sitten Etelä- tai Pohjois-Suomessa. Yhdellä koolla oleminen sekä hautausmaalla muualle haudattujen muistomerkille kynttilän laskeminen voivat tuoda sydämeeni kaivatun joulurauhan.