Mennään hiljaa

Kuva Elinalta

Joskus Instagramia selaillessani törmäsin videoon, jossa pikkupoika pianosäestyksellä lauloi Mennään hiljaa -laulua. Tuon pätkän sävel ja sanat palaavat hiljaisissa hetkissä mieleeni, joskus kiireenkin keskellä kuin muistutuksena, ettei sitä olla jatkuvassa kilpajuoksussa.

Myöhemmin palasin etsimään laulajaa, laulua ja sen sanoja tarkemmin. Vastaan tullut lauluvideo oli tililtä Kotirinteenponit, laulaja on viisivuotias Joosua. Laulun on sanoittanut ja säveltänyt Pentti Rasinkangas.

Itselle eniten kolahtaneet sanat laulusta menevät seuraavasti:

”Mennään hiljaa

Kuin kaarnalaivat sillan alla

Mennään hiljaa

Nyt nukkumaan, on kuu jo korkealla

Hiljaa

Siis mennään hiljaa

Kun saimme siivet joilla voittaa tuulet…”

Miten tärkeää onkaan, että menisimme hiljaa?

Pysähtyisimme ihailemaan elämää itseään. Kuuntelemaan vierellämme kulkevia. Istahtaisimme seurapenkkiin tai nettiradion äärelle elämän tärkeimmän asian äärelle.

Kesällä on helppo rauhoittua, muistaa hidastaa askelta. Nauttia ohikiitävistä hetkistä. Auringonlaskuista, sateenropinasta, haaveiluhetkestä mökkilaiturilla, kävelylenkistä metsässä, sukulaisten näkemisestä seurakentällä ja tiukoista halauksista ystäviltä. Kesässä tuntuu olevan aina jotakin, joka katoaa – arjessa tuo tunne usein unohtuu. Ehkä siksi kesässä on mieluista taltioida muistoa ja hetkiä ja ottaa hetkistä täysillä irti kaikki, minkä vain kykenee.

Miten käy, kun arki koittaa?

Alammeko vain orjallisesti seuraamaan kalenteria, lukujärjestystä tai muuta aikataulua ja mutisemaan aamulla bussille juostessa, että: kiire, kamala kiire… Muuttuuko elämämme keskipisteeksi kello ja onnellisuuden mittariksi se, miten paljon saamme aikaan? Millaista arkemme oikeastaan on?

Arjen iskiessä kesän auringonpaisteeseen ja tuoden sadepilviä mukanaan, käykö sama uskollekin?

Piilottavatko pilvet alleen taivastoivon näköalat?

Itse huomaan usein seurojen, SRK:n kustantaman kirjallisuuden sekä Siionin laulujen ja virsien merkityksen kaikkein selkeimmin arjen keskellä. Kuinka lukion käytävällä luettu Käsi enkelin kädessä -kirja saa enkelin laskeutumaan vierelle. Tai Melko tavallinen Ruut -kirja saa oman olon tuntumaan sittenkin melko tavalliselta eikä oudolta kummajaiselta. Miten virret ja Siionin laulut piilottavat alleen käytävällä huudetut kirosanat. Kuinka seurapenkissä hengitys rauhoittuu, hartiat laskeutuvat ja hetkeksi pysähtyy elämän tärkeimmän asian äärelle. Illalla on turvallista rauhoittua kirjoittamaan, neulomaan tai vaihtamaan ajatuksia tuttujen kanssa, kun taustalla radio hurisee hiljaa ja pyörittää miltei puhki kulutettua levyä jälleen uskon matkaajan virvoitukseksi.