Seison keskellä tyhjää huonetta. Käyn pikakelauksella läpi koko elämäni ja huomaan, kuinka hymy nousee kasvoilleni. Yritän taltioida kaikki ne positiiviset ja negatiiviset kokemukset sydämeeni, jotta voin muistella niitä uudestaan myöhemmin.
Katson portailta, kuinka sisarukseni kantavat minun muuttotavaroitani autoon ja peräkärryyn. Nyt se sitten on lopullista. Nimittäin muutto Ouluun. Huomaan, että mielessäni pyörii kysymys: ”Pärjäänköhän minä, kun ei ole äiti huolehtimassa?”
Teen ennen lähtöä kierroksen talossa ja etsin loputkin kadonneet tavarat mukaan. Hyvästelen kotiin jäävät perheenjäsenet.
Vanhemmat ovat aina tukeneet ja antaneet itse tehdä mahdollisimman paljon.
Matkalla mietin kaikkia kotona oppimiani taitoja, tapoja ja arvoja. Vanhemmat ovat aina tukeneet ja antaneet itse tehdä mahdollisimman paljon. Esimerkiksi äiti on opettanut muun muassa sen, että aina kun haluaa leipoa jotakin, saa leipoa, jos tarvikkeita löytyy kaapista. Jos ei löydy, käy ostamassa kaupasta. Isä on opettanut muun muassa käyttämään erilaisia työkaluja ja perusasioita auton huollosta, kuten rengaspaineiden tarkistamista ja renkaiden vaihtoa.
Kotityöt ovat mukavia, kun ne tekee sellaisiksi.
Muistelen niitä perjantai-iltoja, kun oli siivouspäivä. Ensin listattiin paikat, mitkä pitää siivota. Vuorotellen sisarusten kanssa valittiin siivottava kohde ja lopulta siivottiin ja pidettiin samalla mukavaa. Kyllä, siivoaminen ja kaikki muutkin kotityöt ovat mukavia, kun ne tekee sellaisiksi.
Huomaan arvostavani niitä perheen yhteisiä marjanpoimintareissuja. Vaikka aina ei olisi millään halunnut lähteä metsään, oli hyvä mieli pois tullessa. Arvostan myös sitä, että kotona on aina saanut näyttää tunteensa juuri sellaisina kuin ne tuntee. Mitään ei ole tarvinnut peitellä.
Tavarat ovat vihdoin paikallaan. Vielä opettelen kämppäelämää ja sitä, ettei paikalla olekaan enää niitä sisaruksia, ketkä kotona olivat. Paikalla on kuitenkin kaksi toisistaan erilaista kämppistä. Heidän kanssaan pystyn iltaisin puhumaan kaikista asioista.
