Tammikuun Kapsäkin teemana oli ”Keitaalla”.

Uuden vuosikymmenen aluksi on mielenkiintoista ja merkityksellistä palata viimeisiin kuukausiin edellisellä vuosikymmenellä. Viime syksynä olin melko kiireinen. Viimeistelin graduani ja tein samalla myös vähän opettajan töitä.
Toisinaan tuntui, ettei minulla ollut aikaa rentoutua ja pysähtyä hetkeksikään. Tunsin tarvitsevani pitkän hengähdystauon, jolloin voisin rentoutua rauhassa.

Puiden lehdet ehtivät värjäytyä ja putoilivat maahan. Pihakin tuli haravoitua. Pian satoikin jo lunta. Sitten tuli vettä. Kohta oli marraskuun pimeys ja räntäsade.
Odotin edessä häämöttävää joulua ja joululomaa, jolloin minulla olisi aikaa levätä. Jouluna voisin olla tekemättä mitään ja rauhoittua joulun sanoman äärelle glögiä hörppien.

Eivät lomat kuitenkaan ikuisuuksia kestä. Pidempien lomien lisäksi olen havainnut tarvitsevani säännöllisiä lepohetkiä arkeeni. Ne ovat minulle erityisen tärkeitä. Nämä pienet hengähdystauot ovat kuin keitaita, joille voin jäädä lepäämään ja haukkaamaan happea.
Toisinaan tällaisena keitaana voivat toimia kahvi ja kakku ystävän seurassa, joskus minulle riittää kävelylenkki illan hämärtyessä. Silloin ajatukseni voivat juosta jolkottaa tai madella rauhassa omia polkujaan. Aivan yhtä hyvin voin olla ajattelematta ajatustakaan. Se on myös ihanaa!

Joululoman jälkeen lähdin uuteen vuoteen levänneenä ja avarin katsein. Edelleen haluan pysähtyä ja ehkä jäädäkin hetkeksi arjen levähdyspaikalle.
Yksi hienoimmista hetkistä on kuitenkin olla seuroissa, koska silloin voi pysähtyä ainakin kahdella eri tavalla. Ensimmäiseksi on mahtavaa istua tunti paikoillaan ja tietää, ettei tästä tarvitse todennäköisesti lähteä hetkeen mihinkään. Tärkeintä hetkessä on kuitenkin se, kun pysähdyn mittaamattoman suurelle keitaalle Jumalan sanan äärelle.

Pian ehkä sataa lisää lunta, ja tänäkin talvena voin nauttia vielä hienoista hiihtokeleistä. Huomaan, että päivä on jo vähän pidentynyt. Kohta ovat vuorossa laskiaismäki tai ainakin laskiaispullat.

 

Sonja Vartiainen

Kirjoittaja rakastaa lunta, pakkasta, kuumaa kaakaota sekä perinteistä talvea, jolloin voi hiihtää, ja lumiukkojen porkkananenätkin pysyvät putoamatta paikoillaan.