marraskuu 2019
VIERASBLOGI: TETissä Päivämiehessä osa 2: On aika hyvästellä
Perjantai, kello 12.24. On aika sanoa Jumalan rauhaan. Viimeinen TET-päivä lähestyy loppuaan. Tämä päivä on ollut ihana, kuten koko viikko. Olo on hieman haikea; kunpa pääsisin vielä joskus takaisin näiden [...]
Ensimmäisen aamun tunnelmia
Istun keittiön pöydän ääressä ja kirjoitan ensimmäistä blogitekstiäni Uskon tiellä -sivulle. Olen Aino Ristolainen ja käyn lukion toista luokkaa Joensuussa. Harrastan muun muassa laulua, pianonsoittoa ja liikuntaa monipuolisesti. Luonto ja eräily sekä [...]
Vieraileva bloggaaja: TET-harjoittelussa Päivämiehessä
Maanantai-aamu, 4. marraskuuta 2019. Jännittää vähän. Kävelen kauniissa talviaamussa ajatuksissani. Takana on kouluviikko, perjantain hymyntäyteinen nupe ja rento viikonloppu kavereiden kanssa. Takana on bussimatka Kuopiosta Ouluun. Päädyin tänne jo lauantaina TET-paikan [...]
lokakuu 2019
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Näin tuossa jonkin aikaa sitten Päivämiehessä ilmoituksen kuolleesta pojasta. Tuo poika oli syntynyt 1.5.2005, juuri samana päivänä ja vuonna kuin minä. Se herätti paljon tunteita. Se, että tuo poika oli täysin mun [...]
Surun hetkellä
Yritän jaksaa, vaikka suru löytää tiensä luokseni hetkinä, jolloin suojamuurini ei ole vahvimmillaan. Kyyneleet valuvat vuolaina puroina. Ajatukset ovat liian raskaita kantaa. Kuitenkin kaikista eniten satuttaa toisten suru. Nähdä toisten [...]
syyskuu 2019
Muuttomietteissä
Seison keskellä tyhjää huonetta. Käyn pikakelauksella läpi koko elämäni ja huomaan, kuinka hymy nousee kasvoilleni. Yritän taltioida kaikki ne positiiviset ja negatiiviset kokemukset sydämeeni, jotta voin muistella niitä uudestaan myöhemmin. [...]
Kiinnostaako blogikirjoittelu? Haluamme Kapsäkkijuttuihin aitoja nuorten elämästä kertovia tekstejä, joista paistaa elämänilo ja joissa arkiset sattumukset ja tilanteet tulevat jaetuksi lukijoillemme. Oletko sinä etsimämme bloggari? Jätä meille viestiä, niin olemme sinuun yhteydessä.